Darkest Hour – Deliver Us

Yhdysvaltalainen Darkest Hour on aina jäänyt hieman jälkeen genretovereistaan Killswitch Engagesta, Shadows Fallista ja Unearthista ainakin ennakkohypen voimallisuudessa, mutta uusimman albumin ympärille sitäkin on jo saatu nostettua ainakin levy-yhtiön toimesta. Kun yhtye hehkuttaa levyn saatteessa viimein päässeensä irti metalcoren kirouksesta mutta samalla muistuttaa kuitenkin säilyttäneensä kyseisen genren voiman, on kyynisimmälläkin kuulijalla vaikeuksia pidätellä naurunpyrskähdyksiä. Darkest Hour kun on juurikin sitä ihteään, metalcoren ja ruotsalaisten tunnetuksi tekemää melodisen deathmetalin ristisiitosta. Myös nimikkeellä New Wave of American Heavy Metal kulkenut genre ei kuitenkaan Darkest Hourin jäljiltä uudistu (taaskaan) suuntaan jos toiseenkaan, vaikka sitä se niin kipeästi kaipaisi pysyäkseen edes jollain tavalla kiinnostavana, saatikka varteenotettavana ”uuden aallon” lipunkantajana. Jämämelodioiden, idioottisointukiertojen, rääkyangstauksen ja tuplabasarirullauksen lamppu ei jaksa valaista edes omaa tietään.

Darkest Hour panostaa tekemiseensä sataprosenttisesti, mistä yksi piste heille heitettäköön. Biiseissä on yritystä jopa tavallista hevirallatusta eeppisemmille vesille, vaan laimeat ovat nämäkin lainehet. Perusmelodisen thrash-sahauksen ohella väläytellään puhtaasti nousevia kertosäkeitä, joita kitaristien lennokkailla sorminäppäryystesteillä ryyditetään. Kuten monesti muulloinkaan, ei tyhjänpäiväinen tiluttelu pelasta loukulta, joka aiheutuu tuhannesti kuultujen sointukiertojen ja rytmivaihdosten röyhkeästä kierrätyksestä. Samat intervallirakenteet seuraavat toistuvasti toisiaan, yrittämättä edes varkauksiin toisten sävelajien saatikka popkaavasta eroavien harmonialinjojen puolelle. Kun tämän lisäksi laulajan anti rajoittuu todella peruskaavan rähinäpoljentoon apaattisten puhtaiden välihoilausten roikkuessa mukana, ei biiseille jää edes sitä pakollista kasvutilaa, joka liikkuva musiikkiesitys tarvitsee päästäkseen sisään kuulijan tajuntaan. Deliver Us on kunnianhimoinen albumi ja selkeä kokonaisuus, joka ei vain onnistu nousemaan keskinkertaisen kappalemateriaalinsa kaivamasta kuopasta. Toinen piste albumille lankeaa kuitenkin tehokkaasti junttaavasta Stand and Receive Your Judgementista, jossa yhtye ei edes yritä hyväksikäyttää loppuunpalanutta melodiatajuaan vaan tuuttaa piippuun turskin annoksen repivää rässäystä, ilman sivuhuomautuksia.

Soundit seuraavat perustavanlaatuisella tavalla nykypäivän stadardeja. Yleissoundi on kuitenkin hiukan liian kuiva ja siksi monin verroin rasittavampi kokemus korville. Jokaisen instrumentin kun ei tarvitsisi olla koko ajan aivan etulinjan tuntumassa tuputtamassa omaa näkemystään, vaikka omaa näkemystä yhtye tarvitsisi lasteittain erottuakseen nykypäivän modernin metallin katalogista. Yksi lisäpiste tulisi kansitaiteesta, mutta valitettavasti samoista lähtökohdista samoja värejä ja kuvamateriaalia käyttävä saman taiteilijan piirtämä kuvitus on nähtävillä vähän aikaa sitten ilmestyneen Pig Destroyerin uusimman albumin kannessa, joka lisäksi sopii huomattavasti paremmin jälkimmäisen yhtyeen tarjoamaan aiheympäristöön. Eipä Darkest Hourin poikia onnistanut tällä kertaa, ainakaan yllekirjoittaneen kanssa.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2007-07-25
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.