Paramore – Riot!
Tenneseen Paramore on ollut itselleni pitkään pelkkä nimituttu, mutta tämän timanttisen kakkosalbumin myötä tuo tilanne tulee ehdottomasti muuttumaan. Vuonna 2005 debyyttinsä julkaissut yhtye erottuu virkaveljistään pelkästään edukseen, eikä asiaa huononna yhtään se, että vokalisti on tuota huomattavasti kauniimpaa sukupuolta.
Melodisen popahtavaa punkkia reilut kymmenen kappaleitta, joista yhdessäkään ei tule missään vaiheessa tarvetta poistaa levyä soittimesta, vaan pikemminkin jokainen kappale tekisi mieli kuunnella heti perään uudestaan. Tosin joillekin saattaa pienenä häiriötekijänä toimia se, että kaiken tämän hyväntuulisuuden myötä yhtye kuulostaa huomattavassa määrin Kanadan omalta rokkitytöltä, eli Avril Lavignelta. Kaikkein suurimpana syynä tähän on nafti parikymppisen vokalisti Hayley Williamsin ihana ääni.
Yhtään kalpeammaksi Hayleyn rinnalla ei jää myöskään kitaristi Josh Farron erinomainen melodiataju, jonka siivellä kappaleet rullaavat kitkatta eteenpäin. Levyltä voisi poimia kaikki kappaleet esille puhuttaessa parhaimmistosta, mutta jotenkin ironinen For a Pessimist I’m Pretty Optimistic. Samaan syssyyn kannattaa mainita myös moniulotteinen Misery Business, seesteinen Let the Flames Begin ja kulmikas Fences.
Riot! on kevyen ja popahtavan punkin katraassa sellainen levy, josta on todella paha laittaa paremmaksi, sillä sen monialaisuus omassa genressään on vastustamattoman kova, puhumattakaan hunajaisesta laulajasta. En voi kuin suositella varauksetta kaikille tämän tyylin ystäville.
Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2007-08-21
Arvostelija : Jarno Leivo
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]