Reverend Bizarre – So Long Suckers

Kotimainen Reverend Bizarre uhkasi alun perin julkaista viisi täyspitkää albumia, mutta doomin ilosanoman levittäminen kävi lopulta sen verran raskaaksi, että osuvasti nimetty kolmas levy III: So Long Suckers jää herrojen viimeiseksi. Kovin hennoista jäähyväisistä ei voida puhua, sillä tuplakiekolla on kestoa yhteensä 130 minuuttia ja pisimmät kappaleet lähentelevät puolta tuntia.

Levyistä ensimmäinen edustaa jossain määrin perinteisempää Reverend Bizarrea, joskin vanhan koulukunnan heviriffien ja raskaan murjonnan ohella kuullaan myös progressiivisia elementtejä. Esimerkiksi avausraita They Used Dark Forces / Teutonic Witch yhdistelee Doom over the Worldin laukkakomppia hidastempoiseen ruhjontaan ja yltyy hetkittäin jopa jatsahtavaan revittelyyn. Seuraavana vuoron saava Sorrow on paketin musertavin esitys: kappaleen surumielinen melodia tuntuu kestävän iäisyyden, mutta bändillä ei ole kiire mihinkään. Loppua kohden tahtia kiristetään komeiden kitaraharmonioiden ajaksi, ennen kuin biisi päättyy kummalliseen basso- ja rumpujammailuun. Kenties helpoiten Albert Witchfinderin käsialaksi on tunnistettavissa Slice of Doom -kokoelmalla ilmestynyt ja sittemmin uudelleen äänitetty Funeral Summer, joka päättää tuplalevyn ensimmäisen puolen varsin lohduttomissa merkeissä.

Toisen puoliskon käynnistävä One Last Time leikittelee kolmea edellistä kappaletta selvästi iloisemmilla sävyillä, ja myös Kundalini Arisen, Reverend Bizarren mittakaavassa äärimmäisen tiivis instrumentaalirypistys, on enemmän kallellaan 70-luvun groovaavaan happodoomiin kuin mustanpuhuvaan tunnelmointiin – joskin miehet itse varmasti rientäisivät kiistämään moiset yhteydet. Caesar Forever kuuluu eeppisine riffeineen paketin onnistuneimpiin vetoihin, ja lopun analoginen syntetisaattoritoitotuskin sopii kokonaisuuteen varsin näppärästi. Hienoin hetki on kuitenkin viimeiseksi säästetty Anywhere out of This World, joka kulkee jylhän alun ja akustisen väliosan kautta hillittömän mahtipontiseen lopetukseen: Voidin piiskatessa rumpufilliä toisensa perään Albert ja Peter Vicar takovat bassolla ja kitaralla sellaisen nostatuksen, että hetken voisi kuvitella kuuntelevansa vanhan liiton doomin sijaan post-rockia.

Yli kahden tunnin kesto ja pahimmillaan raastavan junnaavat kappaleet ovat toki melkoinen koettelemus kuulijan psyykelle, mutta muutoin albumista on vaikea keksiä pahaa sanottavaa. Äänimaailma on juuri kohdallaan, ja Albertin saarnaava tavaramerkkilaulu kuulostaa vahvemmalta kuin koskaan. On tietysti valitettavaa, ettei Reverend Bizarre tämän jälkeen enää julkaise mitään, mutta toisaalta yhtyettä alusta asti leimannut tietoisuus lopettamisesta on aina ollut osa herrojen musiikin viehätystä.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-07-19
Arvostelija : Jere Salonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.