In Vain – The Latter Rain

Täysin puiden siimeksestä yllättäneellä In Vainilla on kaikki ainekset tämän vuoden superdebytantin kruunun kantajaksi. Yhtyeen eeppinen extrememetalli sisältää viitteitä niin death- kuin black-rytistelyihinkin, mutta siinä on progressiivisuutensa ansiosta myös herkempi, runollisempi puoli, jonka takia Latter Rainin massiivinen toteutus imee sisäänsä kuin tuhannen pasuunan voimin avattu kurimus. In Vainia voisi kuvailla löyhästi jo Turisaksen lanseeraamalla termillä battle metal, vaikka norjalaisten riffipuolelta löytyykin huomattavan paljon myös moderneja sävyjä, 70-luvun progen hentoja haikuja unohtamatta. Latter Rain on todella dynaaminen levy eikä varmasti aukea parilla ensimmäisellä kuuntelulla, sillä sen verran tehokkaasti polveilevat kappalerakenteet pitävät suurimmat salaisuudet onkaloidensa kätköissä.

Hiottuun kokonaisuuteen ei tunnu jääneen yhtään vaillinaisia melodiakuljetuksia, keskeneräisistä kappalerakenteista puhumattakaan. Julmetun soitinarsenaalin koossa pitäminen on varmasti tuonut harmaita hiuksia niin tuottajaportaalle kuin säveltäjille itselleenkin. Soitinnusten vaivattomuus on kantava tekijä läpi levyn, sillä arsenaali ei tunnu missään vaiheessa pakottavan suureelliselta vaan nimenomaan tunnelman luomiseen ja tarinan kertomiseen olennaisesti keskittyvältä dynaamiselta, vankasti hallinnoidulta erikoisjaostolta. Tanakasti jauhavat kitara- ja rytmilinjat säilyttävät metallisen purevuuden loppuun saakka, vaikka mausteet ylittävät linjoja niin itään kuin länteenkin. Välin puhtaasti, välin hartaasti äristen ja öristen toteutettu lyyrinen anti pitää sisällään aiheita Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen kulttuurin läpileikkauksesta perinteisemmän sotakuvauksen kautta ihmismielen itsetuhoisuuden nousuun. Monimuotoisuus voi olla aluksi hieman ylitsekäyvää, mutta missään vaiheessa se ei sorru liioitteluun saati menetä kontekstuaalisuuttaan.

Levyltä löytyy, ihme kyllä, myös yksilöitä, joiden voima riittää kokonaisuuden rakenteiden kannattelusta myös oman identiteetin uljaaseen ylläpitoon. Peräkkäin esiintyvät October’s Monody ja Their Spirits Ride with the Wind pitävät sisällään kaikki albumin ääripäät minimalistisesta joi’usta raivokkaaseen orkestraaliseen täysilaidalliseen. October’s Monodyn maanisdepressiivinen tempoilu rinnastettuna Their Spiritsin hitaaseen mutta vakaasti etenevään nostatukseen saavat korvat ihmetyksestä selälleen. Kun soundimaailman metallinen tanakkuus ja roso yhdistyvät kirkkaaseen ilmavuuteen tavalla, josta kuka tahansa studiovelho olisi ylpeä, olen täysin lyöty. Jätän sanallisesti rajallisen arkkuni tyhjentämisen tähän; ostakaa levy ja päätelkää itse loput. In Vainia ei kannata ohittaa tutustumatta.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-07-10
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.