Out Of Bounds – Through A Sacrifice
Turkulainen Out of Bounds on kokenut matkansa varrella melkoista kiehuntaa ja miehistönvaihdoksia, mutta nyt se on vihdoinkin saanut omakustanteen muodossa julkaistun debyyttinsä pihalle. Vuoden ajan väännetty levy käsittää yhdeksän kappaletta melodista metallia riimeillä ja laululla vahvistettuna.
Tätä tyyliähän lienee ilkeämieliset kutsuvat pomppumetalliksi? Tosin, jos halutaan tuota pomppu-termiä käyttää, niin saadaanhan se homma näinkin hoidettua. Tämän genren edustus maassamme on suhteellisen pienellä tulella, joten eiköhän yhdelle hyvälle yrittäjälle aina tilaa löydy, varsinkin kun jyväskyläläinen Jacks of All Trades lienee hommastaan sanoutunut irti.
Kappaleet ovat pitkälti riimittelyn ja melodisten kertosäkeiden varassa. Riimittelyyn erikoistunut Mikael Kottelin kuulostaa räpäytyksensä kanssa ajoittain melkoisen vahvasti Palefacelta, joten siltä osin paketti on suhteellisen hyvässä kuosissa. Hieman himmeämmälla vedetyt normaalit laulut eivät oikein kanna vaan Sami Roos kaipaa ulosantiinsa selkeästi lisää tukea.
Materiaalista erottuvat edukseen aavistukseen hardcoreen nyökkäilevät Expectations ja Bury the Past. Samoin melodinen Another Fight Ahead ja dynaaminen Hated löytävät levyltä oman paikkansa. Valitettavasti tämän tyylinen musiikki ei oikein taida löytää lautaselle, vaikka se olisikin ihan hyvin tehtyä. Yhtyeen lienee tyytyminen demobändin osaan jatkossakin.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-08-22
Arvostelija : Jarno Leivo
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]