Kyklooppien Sukupuutto – Kyklooppien Sukupuutto

Tamperelainen Kyklooppien Sukupuutto on tulittanut maailmalle jo parin seiskatuumaisen EP:n ja yhden splitin verran äkkiväärän kaoottista pikahooceetaan. Pientaistojen aika on kuitenkin ohi ja nelikon ensimmäinen täysimittainen koitos on nyt tässä. Yhtye on parantanut otettaan koko ajan ja tämä levy on ehdottomasti yhtyeen tähänastisen toiminnan kulminaatiopiste.

Kyklooppien Sukupuutto on etevöitynyt ennen kaikkea laulu- ja sävellyspuolella. Vokaaleissa on enemmän vimmaa ja potkua, johtuen osaksi siitä, että päätoimisesta vokaalihyökkäyksestä vastaava Mika saa nyt selkeämmin tukea yhtyetovereiltaan. Kantaa ottavat säkeet syljetään myös yleisesti ottaen ulos vähemmän hätäiseen malliin, orkesterin tyyliin erottamattomasti kuuluvan rönsyilevän hektisyyden kärsimättä. Sanatulvan seasta pystyy sieltä täältä poimimaan tarttuvia iskulauseita, mikä tuo sopivasti kiintopisteitä meuhkaamiseen. Miksauksessa on lisäksi saavutettu hyvä kompromissi lo-fi-räminän ja soundillisen napakkuuden välillä.

LP on jaettu keltaiseen ja punaiseen puoleen. Keltaisella puolella Kyklooppien Sukupuutto raivoaa ja meuhkaa pääosin entiseen, perkussiivistä levottomuutta ja poukkoilevaa riffittelyä viljelevään tyylinsä, mutta terävämpänä ja hurjempana. Kaikki kuusi biisiä muodostavan yhden yhtenäisen hyökyaallon – intensiivisen jatkumon, jossa mieletön energia ja vahva tyylitaju korvaavat kappaleiden keskinäisen samankaltaisuuden.

Punaisella puolella asetelma muuttuu. Kyklooppien Sukupuuton melupurkauksissa on nyt enemmän yksilöllisyyttä, kunnianhimoa ja sovituksellisesti harkitumpaa otetta. 1‰ vai 100% vakuuttaa heti alkuun, mutta kun M/T Drepanum ’57 lähtee soimaan ymmärtää kuuntelevansa vuoden punk-levyä. Yhtye saa kappaleessa omaan persoonalliseen ilmaisuunsa lisättyä hieman Radiopuhelimet-tyylistä svengiä, ja kun sanoituksissakin kommentoidaan niin oivallisesti öljyn määrittämää nykytodellisuutta, on tajunta räjähdysvalmis.

Paksu lima kelluu, hallitsee pintaa
On hitaan raskasta, tukehduttaa
Tämä laine ei liplata, ei jaksa
kun täytyy kannatella kymmeniä tuhansia kuolleita
Totaalinen musta surma!

Vähintään yhtä vaikuttavaa kuunneltavaa on seuraava, kolmeen osaan jaettu raita Purkujätteen valtakunta/Pyhäjärvi/Sanelukone “MANSE”, joka yli neljän minuutin kestoltaan on Kyklooppien Sukupuuton kautta aikain eeppisin kappale. Punaisella puolella yhtye osoittaa, ettei sen osaaminen rajoitu hätäisen mäiskeeseen, vaan tarjoaa myös pitkäjännitteisempää rakentelua ja fiilispohjaisempaa junnausta. Levyn päättääkin jälkimmäisen kaltainen instrumentaali, joka autenttisine urbaanine äänineen tuo elävästi mieleen jonkun nopeakulkuisemman version Unsanesta.

Kyklooppien Sukupuuton ensimmäinen pitkäsoitto on täysosuma. Yhtye on saanut omintakeisen tyylinsä, pitelemättömän energiansa ja erinomaisesti muotoillut sanoituksensa kohtaamaan äärimmäisen vakuuttavalla tavalla. Levyn kaksi erilaista puolta kompensoivat oivallisesti toisiaan ja muodostavat yhdessä lyömättömän, uniikin kokonaisuuden.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2007-07-15
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.