MoonMadness – Stroke Of Midnight
Stroke of Midnight -sinkku on tamperelaisen MoonMadnessin ensimmäinen laajemmassa jakelussa oleva äänite. Se kipusi heti ilmestyttyään Suomen sinkkulistalle, eikä ollenkaan suotta, sillä tämä 70-lukuisella urkusoundilla maustettu siivu on varsin menevää melorockia.
Kappale etenee mukavasti Heidi Bergbackan laulun ja Turkka Vuorisen syntikkakuvioiden voimalla ja kasvaa koko ajan kohti kertosäettä, joka on kiitettävän tarttuva. Varsin asiallista kuultavaa ovat myös kitara- ja urkusoolot, jotka tekevät kunniaa melodisen hard rockin takavuosikymmenten pioneereille.
Sinkussa ei jää harmittamaan oikeastaan muu kuin se, että se sisältää vain yhden biisin. Toki mukana oleva vahvasti rockaavan Ain’t No Angel -biisin livevideo on hyvä lisä, mutta kyllä kiekolle olisi mahtunut useampikin raita. Bändin debyyttilevy ilmestyy onneksi vielä tänä vuonna, joten lisää kuuhulluutta ei tarvitse odotella kovin kauaa.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-05-30
Arvostelija : Olli Koikkalainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.