Demon Child – Shadow Cult

Laitilalaisen Demon Childin debyytti Shadow Cult ei petä metallisteja, jotka ostavat levynsä niiden ulkoisen olemuksen perusteella. Kun kannessa koreilevat pentagrammi sekä sarvekas naisihminen oksennuksen värisellä taustalla, ei yhtyeen voi olettaa olevan muualta kuin kaukaa pohjoisesta ja soittavan muuta kuin black metallia. Ja sitähän poikien levyllä piisaa, pariminuuttisen hyvin perinteisen kuuloisen syntikkaintron jälkeen blastbeat täyttää tajunnan, kitarat sylkevät ilkeänkuuloista melodiaa ja vokalisti Deimos rääkyy ilmat pihalle keuhkoistaan. Kitarat hoitavat pääosan melodioista ja ajoittain syntikat tasapainottavat runttausta hieman elokuvamaisilla ja eeppisilläkin äänimaisemilla.

Tämä kaikki on toki kuultu aiemmin jo monen orkesterin toimesta. Välillä musiikki on suoraa turpaanvetoa, sitten hiljennytään hetkeksi syntikoiden kanssa seesteisempään väliosaan, jonka jälkeen helvetti päästetään taas irti. Aivan harmaimman massan yläpuolelle Demon Childin nostaa kuitenkin perustasoa kekseliäämpi biisinkirjoitustaito. Jo avausraita In Darkened Worldin aloitusriffi on julmankuuloinen ja samantyyppistä teemaa toistetaan läpi levyn. Myös avaran tuntuinen soundimaailma tukee musiikkia. Nykyisin lienee enemmän sääntö kuin poikkeus, että pienemmätkin bändit saavat levyntekoonsa sen verran rahallista avustusta, että kellaritason äänentoistoon ei tarvitse tyytyä.

Bändi imee perinteisten vuonomaan turskanpyytäjien lisäksi vaikutteita enemmän tai vähemmän tietoisesti myös kotimaasta. Syntikkamelodiat monessa kohtaa tuovat mieleen Thy Serpentin loiston päivät ja välillä rynnistetään rokkaavammissa merkeissä hieman Immortalin tyyliin. Laulajan ulosanti on hyvin perinteisestä BM-örinää eikä erotu lukuisista kolleegoistaan millään lailla. Osansa musiikista se hoitaa kuitenkin riittävän hyvin. Lyriikoissa käsitellään lähinnä öisiä valon ja pimeyden nahinoita pohjoisilla taistelukentillä ja muita vähän kuluneita aiheita.

Ei Demon Child tähän genreen mitään uutta tuo, mutta tarjolla on kuitenkin keskitasoa parempi kokonaisuus synkän melodista mättöä. Plussaa on myös se, että biisien taso pysyy suunnilleen yhtä korkeana läpi levyn. Nimibiisi, viisiminuuttinen instrumentaali, antaa hyvän esimerkin siitä, miten minimalistisesti voidaan rakentaa aavemainen tunnelma.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2003-04-27
Arvostelija : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.