Widescreen Mode – Everlasting Bomb
Widescreen Mode on parissa vuodessa saanut melkoista kuhinaa aikaiseksi ympäri Internettiä. Saatekirjeeseenkin on saatu ladattua paljon faktatietoja, jotka varmasti levy-yhtiöitäkin kiinnostaa: 60 000 kaveria MySpacessä, yli 1 000 jäsentä street teamissä, biisejä ladattu jo pelkästä Mikseristä yli 100 000 kertaa. Jotain bändi on siis tehnyt oikein noin neljän olemassaolovuotensa aikana. Näin se homma pitäisi hoitaa.
Mutta miten on sen tuotteen laita. Everlasting Bomb on bändin ensimmäinen virallinen julkaisu ja julkaisijana toimii bändin oma yhtiö. Omakustannepäätös lienee tarkkaan harkittu tässä vaiheessa uraa. Kun homma voidaan tehdä itse, niin miksi antaa muiden sotkea hommia. Popmetalliksi Widescreen Modea pitänee kutsua. Sinkkuraita rullaa radiosoittoon sopivan kivasti eteenpäin. Vähän rankkaa, vähän rauhallista, sitä kaikkea millä sitä ”crossover”-meininkiä voidaan tavoitella.
Mutta ei tämä biisi kuitenkaan mikään hitti ole. Jostain syystä ainakin meikäläistä alkaa vain vituttaa joka kerta kun kertosäe alkaa. Säkeistöjen mukavasti runttaava meno tapetaan ihan täysin puhtaalla ”everlasting bomb”-hokemalla. Kertsi ei vaan toimi sitten millään.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-06-17
Arvostelija : Tero Kallio
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]