Butcher´s Block – Gutless
Äpäräksi itseään kutsuva Butcher’s Block on neljästä herrasta koostuva thrash-yhtye, jonka miehistöstä osa on puuhastellut musiikin parissa yhdessä jo useamman vuoden ajan, tosin toisen projektin parissa. Bändi listaa esikuvikseen ja vaikuttajikseen Exoduksen ja Sepulturan, joiden vaikutuksen voi haistaa demon raidoista. Muhkeiden soundien ja vokaalien kautta löytää Sepulturan jättämät hajujäljet, mutta Exoduksen perässä pysyminen vaatii demon useamman pyöräytyksen, ja kyllä sieltä lopulta alkoikin riffien kautta kaivautua esille Exodukselle tyypillinen kiukuttelu ja ärhentely.
Bändin nimen perusteella syntyy välittömästi mielikuva paiskovasta ja rujosta metallista, ja siitähän Buther’s Blockin musiikissa onkin juuri kyse. Kuuntelijaa survotaan toistuvasti päin seinää repivillä riffeillä, ja viimeisen potkun antaa vokalistin vakuuttava karjunta. Demo on soundeiltaan siistiä jälkeä, mutta kuitenkin thrashille riittävän karheaa ja särmäistä. Raitojen sisältämät materiaalit puhuvat taitavien soittajien, varman vokalistin sekä rakenteiltaan toimivien biisien puolesta.
Demosta ei paljon huomauttamista löydy. Ainoaksi puutteeksi jää oikeastaan sen hitin uupuminen, josta nimikkoraita Gutless ei tosin jää kovin kauas. Kyseisen raidan lähes täydellisen muhkeaa, southern-vivahteella maustettua kitarariffiä voisi jo kutsua miltei nautinnolliseksi kuunnella. Muutkaan raidat eivät paljon edellä mainitun rinnalla kalpene. Tämän bändin nimi tuli siis tungettua sinne korvan taakse tulevaisuuden varalle.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-06-16
Arvostelija : Sini Hytönen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]