Becoming The Archetype – The Physics Of Fire

Becoming the Archetype on siitä mielenkiintoinen yhtye, että sen ulosannillinen funktio on suhteellisen moniulotteinen ja pienoisella kulmikkuudella höystetty. Yhtye ei tarjoa valmiiksi pureksittua metallia, mutta ei myöskään mitään äkkiväärää taiderääkymistä, jonka kuuntelusta ei oikeasti tule kuin vihaiseksi. Atlantasta tuleva yhtye kiersi kaksi vuotta erinomaisen Terminate Damnation -debyytin tiimoilta, joka oli jo vaativa osoitus siitä, mihin yhtye kaikessa erinomaisuudessaan pystyy. Hieman samantyyliseen erinomaisuuteen pyritään tälläkin albumilla, mutta minkälaista on sitten itse jäljen kanssa?

Oikeastaan klassinen sanonta Bang the Head That Does Not Bang pitää erittäin hyvin kutinsa. Musiikilliset juuret ovat kuolonmetallissa, josta on ulottuvaisia lonkeroita aina Neurosis-tyyliseen tunnelmavyörytykseen sekä melodisten riffien käyttöön, tosin mikään pelkistetty riffikone yhtye ei kuitenkaan ole.

The Physics of Fire laajentaa katsettaan debyytistä vielä aavistuksen tyynemmälle suunnalle, mutta se ei kuitenkaan unohda sitä perinteisempää näkökantaa asioihin. Tuottaja Andreas Magnusson on velhoillut nappuloiden kanssa sen verran, että tyydytys niiden diggareiden keskuudessa, joidenka soittimen vieressä makaa tuotantoa vaikkapa The Chariotilta tai vastaavasti perinteisemmän osaston kuolonkorinoilta, on melko lailla taattu.

Alkuun levyn materiaali kuulostaa melko puisevalta ja samaan koloon luikkivalta, progressiiviselta dödöltä, jonka tiluttelujen vastakohtana toimii Jason Wisdomin ja biisinikkari Alex Kenisin tasapäin vetelemä huutelu. Laulu on oikeastaan death metalin perinteisempään murinaan verrattuna aavistuksen nykyaikaisempaa, mutta ei sen kanssa tarvitse sukuloimaan syöksyä, sillä sen verran tymäkästä vetelystä kuitenkin on kyse. Tosin vielä kun osaisi erottaa, kumpi laulaa milloinkin, niin se saattaisi hahmottaa bändin rakenteellista osuutta hieman enemmän.

Kokonaisuutta tasapainottavat hiljaisempi pala Immolation ja aavistuksen kikulimpaan riffittelyyn syyllistyvä The Great Fall. Pahasti sanottuna puudutus meinaa siis pienen hetken jälkeen haihtua, mutta siihen saadaan viimeistään seuraavan rallin aikana uusi annostus päälle. Kokonaisuus on hippasen puuduttavaa, eräällä tavalla melko keskivertoa keskiluokkaa. Joka tapauksessa amerikkalaista ja teknistä, niin siinähän on monelle taas sitä kuuluisaa bensaa liekkeihin. Ja jos ei sanansäilä muuten ota viuhuakseen, niin kuuntele huviksesi Becoming the Archtypea. Kristilliset arvotkin vielä, kiesus sentään.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-07-02
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.