Studio – Yearbook 1
Varsin nihkeästi itsestään informaatiota tarjoava ruotsalainen Studio on debyyttialbumiinsa onnistunut kiteyttämään klubikulttuurin erilaiset puolet, sillä materiaalia on kahdeksan kappaleen verran, joilla yhteispituutta on murskaavat 70 minuuttia. Tästä kokonaisajasta suurin osa liikuskellaan elektronisen maisemoinnin puitteissa, kuten vaikkapa rauhallisemman tanssittavan musiikin alkulähteillä. Ajoittain otetaan rannassa tai altaalla hieman rennommin krogilasi kädessä.
Kaikkein ehdottomin raita levyllä on orgaaninen No Comply, joka yhdistää Manchesterin pirikuninkaan Shaun Ryderin luotsaaman Happy Mondaysin happotempoilun ja melodioinnin. Samalla käytetään resursseja hienosti positiivishenkiseen Joy Divisionia soittelevaan purkkasyntikkayhtyeeseen.
Vaikka musiikki on levyllä suurimmalta osin melko konemaista, kuulostaa se kuitenkin luonnonläheiseltä ja aidoilla soittimilla tehdyltä. Mistään ohjelmointihässäköinnistä ei Studion kohdalla ole suinkaan kyse, vaan yhtye toteuttaa omaa klubiunelmaansa maanläheisesti ja toimivasti. Bändiä voisi luonnehtia eräänlaiseksi Junior Boys yhdistettynä Way Out Westiin -hybridiksi.
Levyn kaksi tanssittavampaa raitaa, siis näin entisen tanssimusiikin ystävän mielestä, toimivat vallan mainiosti. Tästä syystä kokonaisuus jää hieman näiden kahden raidan varjoon, sillä vaikka materiaali kuulostaa sielukkaammalta kuin tanssikama normaalisti, on siinä liiallista puutumista läsnä.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-07-18
Arvostelija : Jarno Leivo
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]