Tori Amos – American Doll Posse

Nälkävuoden pituinen Doll Posse ei ole niitä helpoimpia Tori Amos -levyjä: 78 minuuttia ja 23 biisiä letkeää pianorockia jää helposti jostakin kohtaa hieman vähemmän sisäistetyksi.

Teemalevyn ideana on Torin esittämät viisi eri persoonaa (jotka toki tapaat levyn kansissa, nettisivuilla ja levyn jokaisella sisälehdellä), jotka sitten muodostavat kokonaisen, vahvan ja eheän kokonaisuuden. Roolihahmojen edesottamuksia voi myös käydä tiirailemassa nettisivuilta kiinnostuksen mukaan. Valitettavasti en tähän leikkiin pystynyt panostamaan sen enempää, koska itse levyssä oli jo sen verran haastetta ja ajankulua, että persaukisella perheellisellä duunarimiehellä hädin tuskin liikenee edes tuota reipasta tuntia levyn kahlaamiseen silloin tällöin. Yhtä kaikki, narsismia ja naisangstia levyltä löytyy enemmän kuin Amosin muutamalta edelliseltä, vaikkakin aloitusraita Yo George ei mielestäni kiukuttele Bushia vastaan ihan samaan malliin kuin monet vastaavaa temaa käsittelevät kappaleet ovat jo tehneet. Levyltä löytyy myös hieman enemmän jopa rockia ja särmää kuin esimerkiksi seesteiseltä Scarlet`s Walkilta tai The Beekeeperiltä. Kokonaisuus on kuitenkin vähemmän mieleenjäävä kuin kumpikaan mainituista levyistä.

Doll Posselta kyllä löytyy kappaleita moneen junaan; on varsin tarttuvaa materiaalia kuten Secret Spell ja Almost Rosey, perusvarmaakin varmempaa Amosta tyyliin Code Red ja Dark Side of the Sun. Onneksi mukana on myös hieman ennen kuulematonta kokeilua kappaleissa Programmable Soda ja Velvet Revolution.

Tuntuu, että Tori Amos on löytänyt kovimman julkaisuvauhtinsa 2000-luvulla, koska materiaalia on jo nyt kasassa lähes saman verran kuin 90-luvulla yhteensä, mutta vauhtisokeudessa on aina vaarana saada aikaan vain keskitasoisia tuotoksia. Toisaalta vain treenaamalla saavuttaa parempia tuloksia, mutta kuten tältäkin levyltä kuuluu, ei ihan kaikkea ole syytä päästää julkaistavaksi asti. Tori Amos on varsin onnellisessa asemassa siinä mielessä, että luottohemmot basisti Jon Evans ja rumpali Matt Chamberlain saavat henkeä hieman latteampaankin sävellykseen käden käänteessä.

Toivonpa, että seuraavalla Tori-levyllä poseeraisivat itsensä diivan mukana myös bändin jätkät; on nimittäin niin, että onnistunutta kansikuvaa ei Tori Amos -levyiltä ole ollut lupa odottaa sitten vuoden `96. Ja lyhyestähän se virsi kaunis yleensä väännetähän.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2007-06-12
Arvostelija : Galzi Kallio

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.