Levyarvostelut

Aine – Hiljaisuutta Vastaan

Kun pop ja rock yhdistetään, tuloksena on yleensä kevyttä, ärsyttävän ylituotettua soopaa, joka on hetken pinnalla ja joka sen jälkeen katoaa unhon syövereihin. Tamperelainen Aine on onnistunut tekemään poikkeuksen ja toteuttanut kombinaation omaperäisesti ja tyylikkäästi.

Viiden biisin ep Hiljaisuutta vastaan tarjoaa rajusti rokkaavan, mutta oikeissa paikoissa itsensä hallitusti hillitsevän kokoonpanon. Kokonaisuutta on maustettu konekomppien ja levyskrätsäysten onnistuneella käytöllä. Vokalisti Kaisa Leppäsen kaunis laulutulkinta saa kokonaisuuden kuulostamaan hivenen Scandinavian Music Groupilta, mutta yhteys on lähinnä esikuvallinen, eikä Ainetta voi syyttää plagioinnista.

Levyn kappaleet sisältävät yksinkertaisen tarttuvia melodioita ja kertosäkeitä, mutta myös tyylitellyn rauhallisia osuuksia ja monipuolisia sekä oivaltavia sovituksia. Melodiat eivät ole rasittavan ylitarttuvia, ja esimerkiksi koneiden sekä särökitaroiden dynamiikkaan perustuva Enteet on esimerkki täydellisesti tehdystä poprock-biisistä. Levyn biisit on helppo omaksua, mutta niissä on myös syvyyttä tavallista useammaksi kuuntelukerraksi.

Aine on keikkaillut Tampereen seudulla varsin aktiivisesti. Levyn perusteella kyseessä on omaa polkuaan kulkeva, niin saumattomasti yhteen hitsautunut kokoonpano, ettei voi kuin toivoa Aineen pääsevän esiintymään laajemmin muunkin Suomen areenoille. Sen bändi on ansainnut.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-04-16
Arvostelija : Kalle Heino

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.