Sadist – Sadist
Skandinaaviseen kuuloaistiin usein hieman huonosti istuvan italialaisen musiikin pelastaja Sadist on hypännyt kehiin seitsemän vuoden levytystauon jälkeen. Luvalla sanoen tuo seitsemän vuoden takainen levy Lego oli niin hämärää kuunneltavaa, että ymmärrettävistä syistä oli bändin aika vetäytyä miettimään tekosiaan.
Hengähdystauko on kannattanut, koska yhtyeen viides pitkäsoitto kuulostaa taas Sadistilta itseltään, ja samansuuntaisuuksia (ja ennen kaikkea samantasoisuutta) uransa parhaille tuotoksille Above the Light ja Crust on löydettävissä, vaikkakaan mistään ”takaisin juurille” -puudutuksesta ei ole kyse.
Bändin vahvuuksiin kuuluu ehdottoman vahva tyyliytaju yhdistellä progressiivisuutta ja varsin rankkaa mättöä, ja välillä kappaleissa kuullaan jopa jazz-maailmasta tuttuja sointuja. Kovimpina puurtajina bändissä ovat ilman muuta herrat Spallarossa ja Marchini, jotka rumpu- ja bassotyöskentelyllään tekevät bändistä varsin varteenotettavan progepumpun. Kitaraosuudet eivät jää juurikaan pahemmaksi komppiryhmään verrattaessa, ja vielä kun Talamancan repertoaariin tällä levyllä kuuluvat sähkökepin lisäksi mandoliini, buzuki, sitar ja kiipparit, on hemmon studiotyöskentely varmasti ottanut tunnin jos toisenkin. Ja sen myös kuulee.
Vankkana taidonnäytteenä progetaidoista levyllä on instrumentaalikappale Kopto, jonka voisi äkkikuulemalta yhdistää vaikkapa Dream Theaterin levylle, vaikka se vain kolmeminuuttinen onkin. Levyn loppu materiaali onkin sitten itseään Sadistia, raskaasti mutta todella kiinnostavasti.
Mikäli et ole yhtyeeseen tutustunut, ja musiikkimakusi sietää muutakin kuin Kotiteollisuutta, on kyseinen pumppu ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Ja mikäli taas sukkahousu-progejallatus menee jo liian kauas omista sfääreistäsi, tarjoaa Sadist siihenkin saumaan erilaisen ja huomattavasti raskaamman ratkaisun.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-06-12
Arvostelija : Galzi Kallio
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.