Static-X – Cannibal

Jos minun pitäisi valita 70-luvulta musiikkityyli, se olisi disco. Tai hieman pidemmän harkinnan jälkeen ehkä sittenkin funk, mutta disco saa nyt luvan kelvata. 90-luvulta taas valitsisin todennäköisesti suurimman osan mitä Roadrunner Recordsilta tuli. Paitsi Type O Negativen. Itse olen tietääkseni O-positiivinen, mutta tämä tieto tosin todennäköisesti kiinnostaa ainoastaan japanilaisia, joten jatketaan eteenpäin.

Kun disco ja vaihtoehtometalli yhdistetään, saadaan hyvin pitkälle se mitä Static-X on. Tanssilattialle kelpaavaa raskasta musiikkia. Static-X ja Korn ovat edelleen yksiä näistä harvoista yhtyeistä, joiden haluan mieluummin kuulostavan yksinkertaiselta ja lähes pop-mittakaavassa tarttuvalta kuin monimutkaiselta kikkailulta. Molemmat ovat omalta osaltaan pitäneet linjansa, ja nautin nähdessäni heidät 2004 Helsingin Jäähallissa, mutta mielestäni molemmat olisivat saaneet lopettaa jo pari levyä sitten.

Pidin Static-X:ltä varsinkin kahdesta ensimmäisestä levystä (1999 ja 2001), mutta todetessani Shadow Zonen (2003) olevan täysin kuraa, en enää pahemmin yhtyeen touhuja seurannut. Huomasin tosin keskustelulaudan “Cannibal (2007) on paras Static-levy sitten Machinen (2001)” -ennakkohypen yhteydessä, että bändi on tässä välissä ehtinyt vääntää jo pari todella huonosti markkinoitua ja myynyttä levyä (2004 ja 2005), joten Wayne Staticin sävellyskynä on ollut varsin runsaassa käytössä.

No miten tämä levy sitten poikkeaa aikaisemmasta materiaalista? Levy on kokonaisuudessaan vauvan askeleen verran brutaalimpi aiempaan tuotantoa, muuten ei niin mitenkään. Konemusiikki ja metalli toimivat edelleen yhdessä samalla tavalla kuin aiemminkin. Kysymys kuuluukin, pyöriikö kannibaalin pylly tahdissa haarukan?

Cannibal ei ole huono eikä hyvä Static-X-levy, vaan se on kaikkiaan hyvinkin keskinkertainen. Levy on kyllä kokonaisuutena erittäin tasavahva, vaikka radiokappale Destroyer aika kuraa onkin. Ainoastaan aiemmilta levyiltä tuttujen lanteenlämmittäjien ja viikoksi päähän jäävien totaalisten megahittiainesten (lue: junttimusan) puute hieman syö kokoajan kiireen keskellä elävän keskittymishäiriöisen kuuntelijan mielenkiintoa. Nimikkoraita on tosin lähellä tätä, mutta muusta kappaleesta hyvinkin irtonainen runnomiskohkaus syö kappaleen kokonaisuuden.

Wäinön ongelmaksi alkaa pikkuhiljaa muodostumaan ns. Max Cavalera -ilmiö. Biisien sanoitukset alkavat pyöriä samojen sanojen ja aiheiden ympärillä ja biisit alkavat kuulostaa toinen toisiltaan, mutta pakko on vain vääntää. Oma veikkaukseni on, että Static-X hajoaa tai ainakin vähintään menee pitkälle tauolle, seuraavan levyn jälkeen. Panoksia otetaan vastaan.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-06-12
Arvostelija : Anssi Tenhunen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.