Aortaorta – Movement Is All
Aortaorta vaikuttaisi kiintyneen kymppituumaiseen julkaisuformaattiin. Sekä tämä uutukainen että edellinen Bloodrush edustavat tätä harvemmin tavattua vinyylimittaa. Movement Is All jatkaa myös tyylillisesti edellislevyltä tutuilla linjoilla. Tamperelaisviisikko soittaa varsin vaikeasti määriteltävää hardcoren ja melurockin sekoitusta, johon oman erikoisen lisänsä tuo vetopasuuna, sekä tällä kertaa myös haitari.
Joitakin eroavaisuuksia ja parannuksia uusi kymppi kuitenkin tarjoaa suhteessa vanhaan. Jos Bloodrush painottui tummempaan ja raskaampaan ilmaisuun, on Movement is All rivakampi ja punkimpi. A-puolen kappaleet ovat hieman lähempänä sitä tuttua synkkyysosastoa, mutta puolta käännettäessä tapahtuu tunnelmamuutos kohti menevämpää rokkaavuutta. Vallattomimmillaan levy on nyrjähtäneitä jazz-sävyjä sisältävällä Disco Sucksilla. Dust in the Sand taas on tarttuvinta musiikkia, mitä yhtyeeltä tähän asti on irronnut. Kahden erityylisen rähisijän suomia voimavaroja on hyödynnetty onnistuneesti, ja kappaleeseen on valjastettu melodista iskevyyttä haitarin ja vetopasuunan avustuksella.
Aortaorta sorvaa levy levyltä yhä vakuuttavampaa jälkeä. Sävellyksissä on nyt keskenään verrattuna enemmän tunnistettavia piirteitä, ja äkkiväärän metelöinnin lomaan on uskallettu iskeä myös sopiva määrä mukaansatempaavuutta. Yleisesti ottaen myös kitaristien Sepon ja Samin vokaalitoiminta on onnistuneempaa ja paremmin esiintuotua. Se tajunnanräjäyttävä aines puuttuu kuitenkin yhä.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-06-16
Arvostelija : Tom Sundberg
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]