Cave In – Antenna

Stained Silver aloittaa komeasti Cave Inin neljännen levyn. Tässä vaiheessa yhtyeen raskaampi alternativerock jyrää vielä kiehtovasti ja mukaansatempaavasti. Mutta heti kakkosraidalla lässähtää. Inspire heittää kehiin niin röyhkeän Radiohead-plagiaattiriffin, että kipeää tekee. Eikä siinä kaikki. Tuota valitettavaa hairahdusta järkyttävämpää on huomata orkesterin “uusi ilme”. Levy osoittautuu sekoitukseksi samantekeviä popmelodioita, haaleaa tunnelmointia ja teennäistä avaruusprogea. Shokki on sitäkin suurempi, kun tietää, että tällä orkesterilla on mitä mainioimmat edellytykset tehdä mielenkiintoista ja koskettavaa musiikkia. Mutta nyt ollaan katsos isojen poikien sarjassa.

En ole koskaan kuulunut näihin “kivat pienet lafkat vs. isot pahat lafkat” -vaahtoajiin, mutta on pakko myöntää, että Cave Inin siirtyminen RCA:lle näyttää tapahtuneen kaikkien typerien sell out -kliseiden mukaisesti. Inspiren ja Beautiful Sonin kaltaisia biisejä kuunnellessa tuntuu jopa siltä kuin Cave Inistä olisi haluttu muokata amerikkalaiseen radiorock-formaattiin sopiva Radiohead. Yhtye on tosiaankin tullut pitkän matkan alkuaikojen hardcore-meiningistä.

Bändi siirtyi Beyond Hypothermian ja Until Your Heart Stopsin metallisemmasta runttauksesta varsin erilaisiin sfääreihin Jupiter-levyllään. Tides of Tomorrow -EP:llä suoristettiin mutkia entisestään, mutta levy oli emotionaalisesti niin rikas paketti, ettei valtavirtaistumista edes huomannut. Nyt on henki puserrettu ulos, kokonaisuus vesittynyt ja vain yksityiskohtiin on jätetty jotain mielekästä. Turhauttavaa, vaan ei niin toivotonta kuin albumin ensipyöritys antaa ymmärtää. Tarvitsee vain pienen annoksen Nickelbackin ja Puddle of Muddin kaltaista kuraa, ja Antennan ääreen alkaa taas ihmeen äkkiä kaivata.

Bändihän on kaikesta huolimatta hyvä. Stephen Brodskyn lauluääni on edelleenkin kaunista kuunneltavaa ja hänen sanoituksensa sisältävät pirun tarttuvia fragmentteja. John-Robert Connersin (rummut) ja Caleb Scofieldin (basso) rytmiryhmässä on potkua ja Adam McGrath yrittää kitaraefekteillään taas tuttuun tapaansa luoda yhtyeelleen persoonallista soundimaailmaa. Uudella levyllä nuo maalailut ja kikkailut vaan tuppaavat kuulostamaan päälle liimatuilta. Eeppisen Seafrostin Pink Floyd -haahuilu on tosin mukava välimatkapysähdys pop-kaavan mukaan mitoitettujen kappaleiden virrassa.

Jos hieman keskivertoa erikoisempi jenkkirock kiinnostaa, kannattaa tsekata Antenna. Singlelohkaisu Anchorin tyylisille, vahvoille pop-sävellyksille löytyy varmasti ystäviä, ja aloitusraitahan on joka tapauksessa mahtava. Vanhojen Cave In -fanien ei kuitenkaan tarvitse vaivautua.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2003-04-16
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.