Levyarvostelut

Youth Group – Casino Twilight Dogs

Casino Twilight Dogs on niitä levyjä, joita lainaa ystävältä tämän kehuttua sitä kovasti, mutta josta ei itse aluksi oikein millään pidä. Tarvitsee hieman lisää vakuuttelua ja oikean hetken – ja yllättäen musiikissa kaikki osaset ovatkin sopivasti paikoillaan.

Australialainen Youth Group esittää kolmannella albumillaan yksiselitteistä indierockia. Yhtye on ilmaisussaan osaava, mutta vaatimaton, minkä vuoksi ensivaikutelma ja seuraavakin ovat helposti valjuja. Yhtyeen kepeä poljento ja musiikin runsas melodisuus kuitenkin saavat ystäväkseen.

Youth Group ei soi juuri missään vaiheessa kovaäänisesti, mikä levyssä lopulta viehättääkin. Se on kuin risteytys Travisin yksi-ilmeiseksi haukuttua, mutta kepeän rentoa 12 Memories -levyä ja Yhdysvaltain suureksi indie-suosikiksi kasvanutta The Shinsiä. Youth Groupilla ei ole samaa uskottavuutta, mutta jos nautittavaksi musiikiksi kelpaa pintapuolisesti rotuvalio kitarapop, jonka tunnelmassa kaikki ei ole aurinkoista, kappaleet kuten On a String, Dead Zoo ja The Destruction of Laurel Canyon puhuttelevat riittävästi.

Kasvottomuuden lisäksi Casino Twilight Dogs -albumia vaivaa myös yhden kappaleen niin kirkas loisto, että se jättää muut synkkään varjoonsa. Häpeilemättä voin todeta yhtyeen version Alphavillen slovariklassikosta Forever Youngista olevan paras lainabiisi, mitä muistan moneen vuoteen kuulleeni. Ei ollut vain yksi kerta, kun levyn kuuntelu hidastui Forever Youngin kohdalla, koska käsi hakeutui repeat-toiminnolle ja mieli vannoi vanhenemasta enää vuottakaan.

Levystä pitäminen vaatii kepeää suhtautumista sen heikkouksiin. Youth Groupilla on kuitenkin vahvuutensa, joiden voimin sen tietää sopivan orastavaan kesäkauteen mainiosti.

Kepeää suhtautumista vaatii myös yhtyeen sanoitustyyli. Mitäköhän esimerkiksi tällä Sorry-kappaleen pohdinnalla on haluttua meille kertoa?

”Do you find these European handball players beautiful?
I can’t help it, I’m just the same as you.”

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-05-21
Arvostelija : Teemu Lampinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.