Levyarvostelut

Sparta – Threes

Sparta ja The Mars Volta ovat kumpainenkin omalla muotillaan kilpailleet At the Drive-Inin faneista, ja voiton on kyllä selkeästi vienyt Sparta. Sen musiikki on suunnattu tavallisemmalle kansalle, joten se ei edes yritä keskittyä elitistiseen taidekikkailuun kilpakumppaninsa tavoin.

Kolmannella albumillaan yhtye on hieman muuttanut soundiaan emotionaalisempaan suuntaan, eikä varmasti vähiten uuden kitaristin tulon myötä. Vuonna 2005 mukaan liittynyt Keeley Davis on tuonut mukanaan edellisestä Engine Down -yhtyeestään omia soundillisia elementtejään melko reilusti.

Materiaalin selkeys, ja jopa ajoittainen hittipotentiaali saattavat hämätä jäyhempää kansaa, mutta kyllä esimerkiksi False Start on varsin vastustamaton kappale, varsinkin melodioidensa puolesta. Muutenkin tavara nojaa varsin paljon Davisin ja pääjehu Jim Wardin vahvaan kitarointiin. Yhtye ei kutenkaan ole ihan tyystin unohtanut vaikeamman ja haastavamman materiaalin ystäviä. Heidän kannattaa kuunnella vaikkapa hämyinen ja hiljaisen utuinen Weather the Storm.

Threes on poliittisuuteen taipuvainen albumi, joka tarjoaa hienoja säveliä, kaihoisaa kitarointia ja meneviä melodioita. El Pason bändikatraan kolmas oppilas siis elää ja voi vallan mainiosti. Kaiken kruunaa vokalisti, jonka ääntä pystyy oikeasti kuuntelemaan.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-08-17
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.