Tarot – Undead Son
Yksi suomalaisen metallimusiikin uranuurtajista palaa viiden vuoden hiljaiselon jälkeen yleiseen tietoisuuteen uudella singlellään. Marco Hietala on löytänyt mitä ilmeisimmin Nightwishin ohessa aikaa myös Tarotille ja Hietala toteaakin, että uuden materiaalin vääntäminen oli vaivatonta ja nopeata. Enemmän Tarotia on luvassa toukokuun puolivälissä, jolloin täyspitkä Suffer Our Pleasures ilmestyy.
Undead Son on varsin melodinen vetäisy, mutta samalla tuttua ja raskasta Tarotia. “Vähän vanhaa, vähän uutta”, näin Marco Hietalaa lainaten. Sinkun toinen lohkaisu on Mama, joka on cover Genesiksen saman nimisestä laulusta. Kuten niin usein, alkuperäinen versio on tälläkin kertaa parempi kuin jäljitelmä. Aluksi mietin, että onpa Karmilan miksaukset menneet pahasti perseelleen, kun ei tahdo kuulua mitään muuta kuin laulupätkät. Kuuntelin kuitenkin Genesiksen version ja samalla tavallahan se menee siinäkin.
Ei tämä levy nyt mitenkään intohimoisesti saa allekirjoittanutta odottamaan Tarotin kuudetta albumia, mutta kyllä tämä single silti ihan kelpoa tavaraa on.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2003-04-22
Arvostelija : Tuomas Kaarkoski
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]