Levyarvostelut

Agent Kooper – Agent Kooper

Agent Kooperin uutukaisen aloituskappale Caroline asettaa riman korkealle heti alkuun. Niin korkealle, että ensimmäistä rallia seuraavat kipaleet jäävät armotta varjoon. Se ei sinänsä maailmaa kaada, levyllä kuin levyllähän tuo tähtihetki osuu yleensä heti alkuun. Mutta kun suurin osa levyn muista kappaleista menee ohi sen kummempia tunteita herättämättä, ollaan ikävässä tilanteessa. Periaatteessa Agent Kooperin musisointi on hienosti toteutettua soitinten hallintaa. Britteihin ja Ruotsiin viittaava kitararock ei ole tyylisuuntana lainkaan hassumpi. Mielelläänhän tällaista sinänsä kuuntelee. Mutta.

Ongelma piilee yhtyeen ydintoiminnassa, se ei vain yksinkertaisesti tarjoa mitään, mikä nostaisi sen kilpailijoidensa yläpuolelle. Se on liian tavallista, se ei ole tarpeeksi innostavaa. Muutamat kappaleet, kuten vaikkapa 2nd floor tai Foolish pride, kylläkin herättävät kuuntelijan ruususen unesta. Kultasuoneenkin siis osutaan välillä, mutta muuten mennään rutinoituneen oloisen tunnelmallisen melodiamaton ja -maalailun varassa. Tätä on markkinoilla jo ihan tarpeeksi ja, ennen kaikkea, tätä ovat puutuneet arvostelijan kuulleet jo tarpeeksi. Tämä ei säväytä.

Toisinaan rakkaus syttyy ensi kuulemalta, toisinaan syvän yhteyden syntyminen tapahtuu pikkuhiljaa. Minä en ole rakastunut ja taidan jättää väliin ne tulevatkin treffit Agent Kooperin kanssa. Agent Kooper on kuin 31-vuotias asuntolainan kanssa painiskeleva vanhapiika. Minä haluan jännittävämpää seuraa.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2007-05-14
Arvostelija : Juhani Orismaa

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.