Lo-Ruhamah – The Glory Of God

Kuten missourilaistrio Lo-Ruhamahin debyytin nimestä voi päätellä, pelataan tässä yläkerran ukon pussiin. Valoa ja iloa on kuitenkin hyvin vaikea löytää näistä sävelistä. Musiikillisesti yhtyeen voi katsoa hakeneen inspiraationsa vihollisleiristä, sillä tyylilajillinen lähtökohta on eeppinen black metal. Useasti soitto kuitenkin liukuu progressiivisemmille poluille, kun taas soundipolitiikassa on jotain samaa kuin monissa crust-yhtyeissä.

Vaikka tunnustuksellista paatosta löytyy, eivät sanoitukset suoranaisesti ole Jumalaa ylistäviä. Ne ovat pikemminkin pohdintoja ylemmän voiman olemuksesta tai kuvauksia henkilökohtaisista uskonkamppailuista. Lo-Ruhamahin herrat eivät tarkemmin määrittele vakaumustaan, mutta jotain vanhatestamentillista siinä on, sillä Jumalansa he löytävät koettelemuksen ja kärsimyksen kautta. Lo-ruhamah-nimikin viittaa kansansa väliaikaisesti hylkäämään Jumalaan.

Jokaisen lyriikan jälkeen lainataan tunnettua ajattelijaa, joista osa on kristillisiä (Kierkegaard) ja osa ei (Sartre). Nämä toimivat tavallaan kommentaareina, mutta ehkä vielä paremmin ylimääräisenä koristeluna, jotta omat tekstit saisivat enemmän syvyyttä.

Kymmenminuuttisten kappaleiden sisällä liikutaan akustisista väliosista raivoisaan paahtamiseen ja kokeillaan hieman kaikkea siltä väliltä. Valitettavasti yhtyeellä ei aivan riitä rahkeet viedä suureelliset pyrkimyksenä loppuun asti, vaan kunnianhimo äityy pahimmillaan mauttomaksi rönsyilyksi. What Lines Revealin pianonpimputukset haukotuttavat kliseisyydessään ja kielisoittajien kautta levyn tapailemat ”klassiset” kuviot ovat vain kertakaikkisen epäonnistuneita sovitusratkaisuja. Raa’an ärinän väliin toisinaan leikkaava puhdas laulu toimii ontuen sekin. Yhtye saa kieltämättä varsin vakuuttavaan tyyliin moninaiset palasensa loksahtamaan paikoilleen Torrents-kappaleessa, jota voi pitää levyn seitsemästä raidasta eheimpänä ja onnistuneimpana.

Lo-Ruhamahin vimmainen intohimoisuus välittyy musiikista vaikuttavastikin, mutta kokonaisuutena yhtyeen debyytti on epätasainen ja hallitsematon. Parhaimmillaan bändi on pysytellessään perinteisessä trio-ilmaisussa, ja näissä puitteissa syntyvä synkeän painostavuuden ja ylevän kaihon yhdistävä tunnelma on yhtyeen vahvin meriitti. Varsinkin kuin sanoituksetkin useasti reflektoivat tätä tunnetta.

Emptiness and comfort converge
And I see they are inseparable
How is life both nothing and beautiful?
Who could create such complexity
And make the contrast so lovely?

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-05-21
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.