Devin Townsend – Ziltoid The Omniscient

Indeed! Vaikka ripeää vauhtia kaljuuntuva Devin Townsend päätti pistää pääbändinsä Strapping Young Ladin toistaiseksi telakalle viimekesäisen kiertueen jälkeen, ei mies ole kuitenkaan malttanut kokonaan pysyä keskuudestamme poissa. Ja hyvä niin, sillä tuore pitkäsoitto Ziltoid the Omniscient on eittämättä parasta Townsendia Terrian tällä puolen.

Ziltoid on konseptilevy, jonka konsepti ei ole aivan sieltä tavanomaisesta päästä. Niille, jotka miehen tuotantoa tuntevat, ei tule varmaankaan yllätyksenä, jos sanon, että ihan täydellä pakalla ei taaskaan pelata. Ziltoid kuitenkin vetää äkkivääryydessään ja poskettomassa huumorissaan ihan omille metriluvuilleen.

Tiivistettynä levyn tarina keskittyy Ziltoid Kaikkitietävän, kahvia rakastavan avaruusolion ympärille. Kaikkitietävyydessään hän saapuu kosmosten halki Maan kiertoradalle vaatimaan kupillista maan parasta kahvia. Mustana. Maan matoset eivät kuitenkaan onnistu valmistamaan häntä miellyttävää mokkaa, joten rähinäähän siitä seuraa. Matkan varrella tutustutaan myös mm. ihmiskunnan uljaaseen puolustajaan Kapteeni Vaikuttavaan ja Herman-nimiseen Planeetantuhoajaan. Enempää en kerro, kuunnelkaa itse.

Ne, joita jo alkoi ärsyttää arvostelun kiertely moisissa epäolennaisuuksissa, voivat nyt huokaista helpotuksesta (elleivät lopettaneet jo lukemista). Siirrytään itse musiikkiin. Ziltoidin tarinaa kerrotaan tutulla kaavalla. Melkein lyttyyn kompressoitu, täyteen ahdettu soundimaailma, rytmikkäät riffit ja kauniina kohoavat melodiat ovat kaikki mukana. Pirullisen salakavalasti biisit jäävät soimaan päähän, ja usein huomaa hoilaavansa itsekseen vaikkapa By Your Commandia tai Solar Windsia. Musiikillisesti Ziltoidia voisi kuvailla jonkinlaiseksi sekoitukseksi Infinityä, Terriaa ja Accelerated Evolutionia höystettynä ripauksella Meshuggahia.

Pakko sanoa, että olin taas etukäteen hieman skeptinen kuullessani, ettei levyllä ole oikeaa rumpalia lainkaan. Helevetin rumpusetillä ohjelmoidut pätkytykset eivät kuitenkaan käy hermoille, vaan ne itse asiassa istuvat yllättävän hyvin musiikkiin. Ja kyllä välillä komppipuolella kuullaan sellaisiakin ratkaisuja, että olisi voinut Gene Hoglanillakin olla tiputus ja vuodelepo edessä.

Jos Drumkit from Hell säästyykin sen enemmältä kritiikiltä, niin kahdesta asiasta täytyy hieman motkottaa. Lopun antikliimaksi on vähän turhan helppo ratkaisu eikä sellaisena oikein istu levylle. Toinen asia on kompressointi. Onhan se tietysti hullun kanukin tavaramerkki, mutta pidemmän päälle puuduttavaa kuunneltavaa mielestäni. Jos napinat ovat kuitenkin tätä tasoa, lienee selvää, että kyseessä on kohtalaisen kova lätty.

Ja niinhän se on. Hulvaton konsepti ja hervottomat tarinapätkät biisien välillä, aivan loistavat laulut (Devin venyy upeasti kauniista puhtaasta laulusta vimmaiseen huutoon ja kärinään) sekä tasaisen timanttinen biisimateriaali tekevät tästä yhden kuluvan vuoden parhaimmista tähänastisista levyistä kirjoissani. Edelliseen Synchestraan petyin, mutta tämä tuli puskista ja täräytti ilmat pihalle. Nerouden ja hulluuden välillä tasapainoilu tuottaa komeaa tulosta. En välttämättä kuitenkaan suosittelisi Devin-ummikolle; kannattaa ennemmin ostaa vaikkapa jo mainittu Terria tai Ocean Machine. Muut, kauppaan mars. Indeed…

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2007-05-10
Arvostelija : Juho Leppänen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.