Mortiis – Some Kind Of Heroin
Industrial- ja dark ambient -ryhmä Mortiis julkaisi v. 2005 edellisen pitkäsoittonsa, ja yhtye on taas halukas palaaman julkaisutyön pariin. Tällä kertaa ei kyseessä ole kuitenkaan uusi albumi yhtyeen uudella materiaalilla täytettynä, vaan pääasiassa edellisen albumin raidoista tehtyjen remixien pohjalta yhteen koottu paketti, jossa asialla häärivät muut industrial-musiikin parista tunnetut artistit ja ryhmät. Raitojen lopusta nousevat esille tutut nimet, kuten The Kovenant, Funker Vogt ja Velvet Acid Christ.
On pakko myöntää, että kaikenlaiset uudelleenmiksausjulkaisut maistuvat ilman puraisuakin ensin rahastukselta. Myös Some Kind of Heroin sai hälytyskellot pirisemään, ja albumiin tutustuminen alkoi epäilyjen saattelemana. Tällä kertaa luulot osoittautuivat kuitenkin turhiksi, sillä tätä remix-albumia voi suositella hyvällä omalla tunnolla muillekin.
Albumin avaava Zombie Girlin hoitelema uusintamiksaus Underdog-raidasta pistää heti liikettä niveliin, ja raidan nautinnollinen yhdistelmä likaista säröisyyttä, kliinistä teollisuutta ja vatsanpohjaa miellyttävästi kutkuttavaa bassopumppausta takaa biisille useamman kuuntelukerran. Albumin muut 15 raitaa eivät pahemmin häviä avaajalle. Seasta löytyy sekä tanssilattialle sopivaa materiaalia että rauhallisempaa tavaraa The Worst In Me -biisin Girls Under Glassin hoiteleman remixin muodossa. Säröistä sekavuutta kaipaavalle istuu parhaiten David Wallacen The Grudge -remix, ja tanssilattialle pimeässä hohtavien tikkujen kera halajava voi pistää pyörimään Funker Vogtin Broken Skin feat. Stephan Grothin. Kaikille industrial-musiikista pitäville löytyy siis varmasti jotain, ja lisäksi kaupan päälle napsahtaa kasa erinomaisia uusintaversioita.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-07-09
Arvostelija : Sini Hytönen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]