Flagellation – Incinerate Disintegrate
Muutaman vuoden mittaisen hiljaiselon jälkeen ruotsalainen death metal -pumppu Flagellation alkoi taas palailla takaisin elävien kirjoihin. Vuonna 1997 perustettu yhtye ehti julkaista ainoastaan yhden demon ennen maan alle painumista, ja nyt yhdellä miehistönvahvistuksella voimistuneen kokoonpanon on aika näyttää taas kyntensä death metalin piirissä. Puserruksen lopputuloksena komeilee Incinerate Disintegrate -niminen ep, jonka kuudesta raidasta koostuva sisältö on todella vahva paluu takaisin metallin areenoille.
Melodisen ja teknisen death metalin väliin sijoittuva yhtye onnistuu jo muutamien raitojensa aikana luomaan vahvoja tunnelmia ja raastavan eeppistä kuolonmetallia. Intron virkaa hoitavan Rendering the Apocalypsen jälkeen jatkava Chaos in the Flesh vie kuuntelijan läpi nautinnollisen death metal -paahdon, ja paholaismainen tunnelma jatkuu seuraavallakin, Threshold to Madness -raidalla. Tarkkaan ja taitavaan pyöritykseen keskittyvä musiikki sisältää silti riittävästi puhdasta puristusvoimaa ja tarvittavaa pullistelua. Lievästä kliinisyydestä huolimatta on materiaalissa onnistuttu säilyttämään miellyttävän orgaaninen jälkimaku, joka tuntuu nykyään hukkuvan monilta bändeiltä studiovaiheessa liiallisen tasoittamisen ja hiomisen seurauksena. Flagellationin seuraavaa kuolonmetallista tuotosta jääkin tämän esityksen jälkeen todella odottamaan.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-07-24
Arvostelija : Sini Hytönen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]