Laethora – March Of The Parasite

Ruotsalaisen Laethoran lupaillaan tarjoavan infernaalista grindia, jolloin mieleeni tulee taas kaikenlaista käsittämättömistä kilinärummuista vikkeliin riffeihin ja varttisekunnin örinöihin. No, onneksi ihan ehdasta jauhamisesta ei ole kyse, vaan yhtyeen debyytti koostuu lähes tyystin jykevästä death metal -meiningistä. Ehkä aavistuksen kliseisestä sellaisesta, aina elokuvasämpläyksiä myöden, mutta ainakin musiikin tiimoilta ajateltuna kyseessä on melko toiminnallinen viisikko.

Yhtyeessä paineitaan purkavat Dark Tranquilityn kitaristi Niklas Sundin ja loistavasta The Provenancesta rytmikolmikko kera kitaristi Joakim Rosénin. Noista mainituista nimistä on oikeastaan aivan turha haeskella minkäänlaisia kiinnekohtia soundimaailman tiimoilta, sillä Laethora uiskentelee snadisti leväisempien vesien syvyyksissä.

Grind on hassu musiikkilaji, jossa kaikki perustuu infernaaliseen kaahaukseen, ajoittain jopa sävellysten jäädessä auttamatta köykäisiksi. Tästä ei kuitenkaan tämän yhtyeen osalta ole kyse, vaan swedut paukuttavat astetta tukevamman death metalin tyyliin, jossa grind-viitteet kumpuavat sinne tänne viljellyissä kohdissa. Lähinnä nuo viitteet kerääntyvät kohtiin, joissa rumpali takoo sen minkä ranteissa piilee. Perinteistä ja lyhyttä lettiä on kosolti liikenteessä, joten eittämättä tulee mieleen, että remmi huitelee omilla teillään, koska pääbändeissä tämän tyylinen keuliminen ei välttämättä onnistu.

Kappaleet liikkuvat niin nimien kuin tunnelmallisuuksiensa puolesta selkeästi alkuaikojen Obituary– ja Morbid Angel -linjauksessa. Nimissä herkutellaan kuolemalla ja kaikella kuvottavalla saastalla. Mielikuvitusta saa siis käyttää, mutta mitään ei näköjään ole opittu 80-luvun lopusta. Tässä ehkä suurin syy siihen, että kyseinen musiikkityyli ei enää uppoa. Ei siis nimien takia, vaan koko yleiskuva dödöstä on melkoisen inflaation kärsineenä enää hienoinen rotanraato niistä kalmankatkuisista alkuajoista.

Kovia pinnoja arvosteluissa kerännyt levy kokee nyt ensimmäisen tappionsa, mutta kyllä tämä potentiaalinen yritys joillekin saattaa olla. Perinteiseen takaliston orjalliseen nuolemiseen on lisätty tuota jauhantaa, mutta sen funktio jää lopulta melko pieneksi. Kaiken kukkuraksi riffit kuulostavat ajoittain siltä kuin niitä ei olisi ollenkaan. Sen verran alahaalla vedellään, että erottaminen on silkkaa tuskaa. Materiaali on puisevaa, orjallista ja sekavaa, mutta jollain tavalla yritystä pursuavaa. Niin ne ajat muuttuvat, mutta välttämättä kaikki eivät muutu ajan mukana.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2007-07-03
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.