Minerva – Ennen Kuin Valkenee

Minervan esikoinen on malliesimerkki huolella ja sydämellä tehdystä rocklevystä. Ennen Kuin Valkenee on kirjava kokoelma toinen toistaan lumoavampia lauluja, joissa soi vahvasti suomalaisen popmusiikin perinne. Albumi luo katseen kotimaisen musiikin kolmeen viimeiseen vuosikymmeneen, sisältäen viittauksia niin Baddingin ja Tuomari Nurmion kaltaisiin vanhoihin kettuihin kuin CMX-tyyliseen modernimpaan suomirockiin. Aikaisemmin yhtye temmelsi lähinnä tuossa jälkimmäisessä kategoriassa ja ehti tehdä muutaman lupaavan EP:n säröistä vaihtoehtorockia. Mutta vasta tällä pitkään kypsyneellä pitkäsoitollaan Minervan moni-ilmeisyys paljastuu kaikessa komeudessaan.

Orkesterin mieleenpainuvin jäsen on ehdottomasti vokalisti Sara. Kyllä, tämä on juuri se yhtye, jolla on se kuvankaunis, säihkyväsilmäinen neito laulajanaan. Sara ei kuitenkaan sovi tyypilliseen “söpö tyttö, nätti ääni” -muottiin, vaan kyseessä on erittäin taitavasti ja monipuolisesti ääntään käyttävä naislaulaja. Jo Viaton-EP:n lauluosuudet puhkuivat voimaa ja persoonallisuutta, mutta ero Ennen Kuin Valkenee -levyyn on silti huima. Sara taipuu yhtä notkeasti rosoisen rokkimimmin osaan Pikkukissassa kuin Jatsitytön syntisen viettelijättären rooliin. Kuva lumessa -kappaleessa hän revittää diskokuningattaren elkein ja viimeisellä raidalla hän jättää kähein enkeliäänin kuulijalleen Hyvästi. Kahdeksan kuukauden studiotyöskentely kuuluu lopputuloksessa, muttei onneksi hengettömänä ylituotantona. Ja olkoonkin, että levyn laulupuoli on viilattu suorastaan pelottavan täydelliseksi, sillä koko ajan läsnä oleva karhea inhimillisyys ei voi mitenkään jättää kylmäksi.

Levyn kymmenen kappaletta ovat kukin oma lukunsa. Sanoitukset eivät ole suurta runoutta, vaan tunnelmallisia tuokiokuvia tai pieniä tarinoita, jotka toimivat pikemminkin musiikin ehdoilla kuin päinvastoin. Musiikillisesti Minerva ammentaa laajalta alueelta, tehden vahvasti itsensä kuuloisia lauluja, olkoon genre mikä tahansa. Jere, Johannes, Jukka ja Sara taitavat suvereenisti jazzin, iskelmän, rock n’ rollin, diskon, popin ja jopa hypnoottisen trippailun.

Vaikka kaikki levyn laulut ovat viimeisen päälle eheitä sävellyksiä, ei sinkkubiisi Kahleet katkaistaan tapaista, ärsyttävän laskelmoitua radiohuttua olisi näin sielukkaalle levylle kaivannut. Yhdessä Kauko Röyhkän kanssa tehty Kaksi samanlaista on omalla tavallaan mainio esitys, jossa kuuluu varsin selvästi tuon vanhan räyhähengen kädenjälki. Liiankin selvästi, jos minulta kysytään. Senkin voisi jättää pois, jos saisi tilalle vielä yhden Matkalla-tyylisen raidan. Se muistuttaa ainoana yhtyeen rankemmin rokkaavasta menneisyydestä ja on oikeastaan tuon kehityskaaren huipentuma. Albumin loppuessa jo 36 minuutin kohdalla jää kaipaamaan juuri tuota vanhempaa meininkiä. Ikään kuin encoreksi.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-04-22
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.