Logh – North
Joskus levyistä käy heti ensikuulemalta ilmi, milloin ne on tarkoitettu kuunneltaviksi. Loghin North on liki täydellinen ääniraita pikkutunneille, johonkin sinne unen ja valveen rajamaille.
Ruotsalainen indiepop-poppoo maalailee kymmenen biisin verran tunnelmia öisestä, kylmästä kaupungista tällä neljännellä kiekollaan. Tunnelma on unelias ja unenomainen koko levyn keston, kiitos Harold Budd -tyyliin vahvasti kaiutetun pianon ja kitaran sekä laulaja Mattias Fribergin hennosta kuiskauksesta heleään falsettiin taipuvan lauluäänen.
Levyn avaa heti kättelyssä sen paras kappale Saturday Nightmares. Tämä on hieman kaksiteräinen miekka, sillä vaikka parempaa aloitusta lätylle ei oikein voisi toivoa, tuntuu loppulevy vertailussa väkisin hieman latteammalta. Muista kohokohdista voisi mainita vaikkapa kauniin Death to My Hometownin ja hieman itämaisen kuuloisen Thieves in the Palacen.
Loputtomaan kaikuun upotettu kaunis äänimaailma voitti minut puolelleen oitis. Logh on ilahduttavasti vapaa indiepopin kenties tahattomistakin rajoituksista, ja sekoittaa soppaan tunnelmaa tuovia ambient-vaikutteita. Hieno levy, jota suosittelen varsin lämpimästi kaikille hyvän pop-musiikin ja ambientin ystäville.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-08-02
Arvostelija : Juho Leppänen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]