Levyarvostelut

Monstrosity – Spiritual Apocalypse

Aikaisemmat tutustumisyritykset näihin floridalaisiin ovat syystä tai toisesta tyssänneet jostakin sielun syvyyksistä kiroilevaan ennakkoluulon peikkoon. Spiritual Apocalypsen kohdalla kuitenkin rohkaisin mieleni ja korvani, enkä joutunut pettymään. Vähään aikaan ei ole vastaan tullut näin innovatiivista, joskin perinteitä kunnioittavaa death metalia.

Jos yhtyeet kuten Vital Remains ja Necrophagist herättävät minkäänasteisia väristyksiä, pystynette päättelemään, missä Monstrosityn tapauksessa on kyse. Monstrosityllä on tosin ainakin uusimman albuminsa puitteissa muutaman tuopin verran enemmän dynamiikan tajua kuin ensinmainituilla. Synkeillä melodioilla on oma erityinen osansa yhtyeen vauhdikkaassa tykityksessä, sillä kitaraliidien vastustamaton ryhdikkyys ja harmonioiden monipuolisuus potkivat brutaalimmankin kuolokurmotuksen lentoon kuin itsestään, kuunnelkaa huviksenne Remnants of Divination. Biisien suuntaviivat näyttäytyvät selkeinä, kun niille on rakennettu vankka silta, jota pitkin kaahata. Mikä parasta, kertakäyttöisyys on tästä astiastosta hyvin kaukana.

Soittajien tekninen huippuosaaminen on näissä kekkereissä lähestulkoon itsestäänselvyys. Nyt myös laulupuolella päästään samalle tasolle, monella teknisellä rypistäjällä kun laulajantonttia hoitava keskikertakeijo saa koko yhtyeen kuulostamaan munattomalta preeriakoiralaumalta. Mike Hrubovcakin kokenut korahtelu on todella muuntautumiskykyistä, ja artikulaatiokin antaa aihetta hehkutukseen. Mehevää on, jotta. Rumpali Lee Harrison tyylitajuisine fillauksineen saa Monstrosityn kuulostamaan yhtä aikaa raskaalta kuin rykmentillinen norsuja ja toisaalta kuin lauma tappajamehilaisiä, sillä sävellykset liikuvat pirun ketterästi, ja se jos mikä on omiaan nyrkinheilutukseen. Kirkas mutta orgaanisen raskas tuotantojälki antaa eri instrumenttien vaivattomasti ryhmittyä kappaleiden vaatimiin muodostelmiin ja näin varmistaa sävellysten epäluulot tuhoava keskinäinen voimalataus.

Spiritual Apocalypse jää varmasti omiin aikakirjoihini eräänlaisena genrensä uudistajana, sillä kuolomarkkinat ovat jo pidemmän aikaa tukehtuneet hiljalleen omaan kankeuteensa. Kaiken tämän keskellä Monstrosity puhkuu ja puhisee jälleen laimenneen brutaloinnostukseni henkiin, ja siitä, jos mistä, on syytä olla kiitollinen.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-05-05
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.