Korn – Korn

Vuonna ’94 näki päivänvalon ensimmäinen “numetal” -levy, jonka arvostelua tässä nyt luet melkein 10 vuotta myöhemmin. Muistan itse kuulleeni tätä ko. levyä melko pian ilmestymisensä jälkeen ja olihan se aikamoinen kontrasti finninaamaisena teininä, kun speedista ja thrashista hypättiin yhtäkkiä nykiviin ja vinkuviin riffeihin ja rekkamieslauluista valittavaan ja itkevään valitukseen. Tuo uuden aallon metallimöykkä oli kyllä sen verran vaikuttavaa, että se loi oman trendinsä, jonka jälkipyykkejä puidaan vielä tänäkin päivänä. Siinä missä muut yrittäjät ovat kapsahtaneet kantoon, porskuttaa Korn suositumpana kuin koskaan (vaikka Untouchables myikin huonosti jostain kumman syystä…)

Jo kulttimaineeseen noussut Blind osoittaa kuulijalle kaapin paikan heti kättelyssä. Yleinen soundi on pelkistetty ja jotakuinkin kummallinen perinteisen metallin ystäville. Mitään tilusooloja tai falsettilaulua on turha odottaa. Kitarat möyrivät matalalta, välillä hiukan vinkaisten ja naristen, kuitenkin pääosin pysytellen matalassa möyrimisessä. Basso kuulostaa aivan osalta rumpuja napsahdellessaan rytmikkäästi ja vokalistin työskentely on sekoitus voihkimista, korinaa, karjumista ja eräänlaista puhelaulua. Sanoituksissa liikutaan lähinnä sunnuntaiangstin ja koulukiusaamisen aiheuttamien traumojen maailmoissa. Onpa mukana kappale nyt jo ihan trendiksi muodostuneesta hyväksikäytöstäkin, mikä kyllä menee hiukan nykypäivänä jo mauttomuuksiin tehoviljelyssään.

Kun kerran soitto ja laulu eivät ole sitä tavanomaisinta, niin mitä tuotantoon ja miksaukseen tulee, ovat soundit levyllä hiukan tuhnut. Tämä toisaalta sopii levyn häiriintyneeseen ja likaiseen ilmeeseen, toisaalta taas voi kuulostaa hiukan ankealta nykypäivän standardien mukaan. Mistään Untouchablesin pre-versiosta ei siis ole kyse. On mielenkiintoista tosin huomata levyn tuottaneen Ross Robinsonin tie tähtiin tämän levyn jälkeen. Mihin mies koskeekaan, muuttuu se dollareiksi tai “rapmetalliksi”.

Mistään virtuoosimaisesta soittamisesta tai kauniista tenoriäänestä ei voida puhua Kornin yhteydessä, mutta soitto kulkee erittäin loistavasti ja sehän musiikissa yleensä pointtina onkin. Mitä väliä muulla on, kunhan musiikki kuulostaa hyvältä kuulijan korvaan. Tässä Korn on osunut tikallaan keskelle cd-levyn reikää, koska vielä 9 vuoden jälkeenkin tämä potkii kuin epileptinen karateka. Jos prototyyppi nykypäivän metallille pitäisi määritellä, olisi se yhdistelmä Kornin debyyttiä ja Sepulturan Rootsia. Mistään turhanpäiväisestä levystä ei tosiaan ole kyse, vaikkakin kyseessä on todellinen numetallin peruskivi.

Levyn pariin huomaa palaavansa pienten taukojen jälkeen uudestaan ja uudestaan. Siitä huomaa pitävänsä aina vain enemmän, mikä kertoo selvää kieltänsä onnistuneesta levytyksestä.

Arvostelu julkaistu : 2003-04-08
Arvostelija : Henrik Himberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.