Macon Dead – Out Of Chronic Frustration
Macon Dead palaa jyrinällä. Ero edelliseen erikoiseen promovälineeseen DVD-singleen on muutakin kuin media. Ten ’n’ Two -kappale oli lähes perus-suomirockia, nyt rymistellään perinteisen 70-luvun heavyn ja hard rockin tahtiin. Purplet, Zeppelinit ja Heepit on varmasti kuunneltu tarkkaan.
Nadi Hammoundan jykevä lauluääni ja kitaristi Guitar Bainsin kanssa yhdessä sävelletyt biisit ovat edelleen bändin paras osa-alue. Eikä pidä unohtaa Bains maltillisen näppäriä kitarasooloja. Näillä ansiolla yleensä napsahtaisi automaattisesti kovat pisteet demo-bändille. Olen kuitenkin kriittinen, sillä uskon Macon Deadin halutessaan suoriutuvan huomattavasti paremmin.
Arvaan demon olevan studio-live, sillä soiton ohella soundillisesti se on melko aneeminen. Se on sääli sillä kappaleet menettävät huomattavasti tehoaan. Liona on tästä paras esimerkki. Sen pääriffi on tappavan tehokas yksinkertaisuudellaan, mutta löysä rumpusoundi ja kiertävä kitaravahvistin häiritsevät raivostuttavasti. Yhtyeen soitto on irtonaista ja ilmeisesti tarkoituksella hieman hapuilevaa. Samoiten Nadin vokaalisuoritus on avausraitaa lukuunottamatta kiireisen oloinen.
Rennompi ote toimii ainoastaan Bullshit -kappaleella, joka on myös yleisilmeeltä likaisempaa blues-jyystöä, matalalta myörivän äänivallin saattelemana. Poikkeuksen kaikkeen tähän tekee kuitenkin avausraita Steal Your Blues, joka on huomattavasti hiotumpi kappale. Aivan kuin muut biisit olisivat bonusraitona kyseiselle singlelle. Steal Your Blues on myös sovitukseltaan huomattavasti harkitumpi ja se tarjoaa herkullisen väliosan pasuunan ja saksofonin säestyksellä. Kappaleen reprise-version pullistelua en sen sijaan ymmärrä, mutta ovela Led Zeppelin -tributointi keventää mainiosti biisin uhoavaa tunnelmaa.
EP:n nimi ja sanoitukset lienevät kannanotto nykymusiikin munattomaan linjaan. Macon Deadin tuotannollinen puoli kaipaa lisää munaa, biiseistä pippeliä löytyy jo tarpeeksi.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-06-09
Arvostelija : Jarkko Veijalainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.