Strength Val – Lost In Lines

Strength Valissa on oikeastaan ainoastaan yksi erinomainen asia. Laulaja. Jos Henrik Tenkanen ei laulaisi tässä yhtyeessä, olisin antanut levylle varmaankin ykkösen tai kakkosen, sillä bändi on muuten aika lapsen kengissään. Soiton puolesta kuuntelen mielummin Alice in Chainsia, Soundgardenia, Nirvanaa tai jotakin muuta alternativekamaa.

Kappaleiden sovituksissa varsinkin on huomattavasti hiottavaa, sillä soittimet eivät vedä samaa köyttä, vaan huitovat välillä omissa sfääreissään. Esimerkiksi kahden ensimmäisen raidan pääriffit eivät sovi niin millään biisien muuhun soittoon. Antaisin livenä kitaran jollekin muulle ja pitäisin laulajan vain tiukasti sen mikin varassa, koska sen hän osaa parhaiten.

Kappaleissa on kyllä hyviä ideoita, mutta niihin saisi huomattavasti enemmän munaa jos ne soittaisivat paremmin yhteen. Soundeja on turha syyttää tästä, koska edes huono miksaus ei voi pilata hyvin yhteensoittavaa bändiä, vaikkakin kitarat onkin miksattu hieman liian pintaan suurimmassa osassa kappaleita. Varsinkin rumpalin ja basistin yhteistyössä on vielä hieman petrattavaa, ei sitä kutsuta rytmiryhmäksi ihan vain lämpimikseen. Positiivisina poikkeuksina parin ensimmäisen kappaleen kertosäkeet ja niiden jatkumot, joihin on selkeästi panostettu ja niissä yhteensoitto toimii jo astetta paremmin.

Selkeyttämistä edesauttava sääntö ‘vähemmän on enemmän’ tekisi bändin ulosannille paljon hyvää. Kappaleissa on todella paljon fantsuja ideoita, mutta myös jonkun verran heikompaa hetkeä. Bändin näkökannasta palkkaisin jonkun ulkopuolisen tuottajan auttamaan kappaleiden esituotannossa ennen studioon menoa. Älkää tehkö sitä virhettä, että palkkaatte jonkun läheisen kaverin, vaan sen pitää olla joku oikeasti kaveripiirin ulkopuolinen tyyppi, koska muuten biiseihin ei saa subjektiivista näkemystä.

Grunge on tulossa kovaa vauhtia takaisin. Jos olisin pelisilmäinen levy-yhtiön edustaja, varastaisin yhtyeen laulajan omaan rosteriini ja kokoaisin ympärille bändin ammattimuusikoista. Mieti nyt, bändi soittaa ekaa demoaan ja laulaja kuulostaa jo tässä vaiheessa hyvässä mielessä Layne Staleyn pikkuserkulta. Tunteikas ja vahva ääni, mutta selkeästi omalla vivahteella.

Mietin todella pitkään minkä numeron demolle sitten antaisin, koska keskiverto-kolmonen ei kuvaa yhtyettä, eikä kolme puolikasta ole. Tuomio olkoon niukka nelonen.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-04-28
Arvostelija : Anssi Tenhunen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.