Marja Mattlar – Polku

Hartolalainen laulaja-lauluntekijä Marja Mattlar ei ole myyntilastoista saati radiosta tuttu nimi. Sen sijaan moni raskaan rockin ystävä saattaa muistaa Timo Rautiaisen ja Trio Niskalaukauksen Itku Pitkästä Ilosta -levyltä löytyvän kappaleen Lintu. Laulu on Mattlarin käsialaa ja löytyy alkuperäisessä muodossaan vuoden 1993 Vuorenkylä-Pariisi -debyytiltä.

Vaikka Mattlarin voi sanoa lähtökohtaisesti ammentavan folkista, trubaduuriperinteestä ja ranskalaisesta chansonista, on hän urallaan määrätietoisesti tehnyt ekskursioita myös muunlaisiin musiikkityyleihin. Pyrkimyksestä päästä eroon tietyn soundin määrittämästä karsinasta puhuu myös yhteistyö eri sovittajien ja muusikoiden kanssa. Mattlarin levyt poikkeavatkin äänimaailmaltaan melko lailla toisistaan ja ovat selkeästi yksilöllisiä kokonaisuuksia.

Viidennellä albumillaan Polulla Mattlar on lyöttäytynyt yhteen niin ikään folkista omaehtoisesti ammentavien Tenhi-miesten Tyko Saarikon ja Ilmari Issakaisen kanssa. Taustayhtyeenä toimimisen lisäksi Issakainen ja Saarikko ovat tuottaneet ja miksanneet albumin, minkä lisäksi levyllä kuullaan Tenhi-viulisti Inka Eerolan soittoa. Levy on siis puettu hyvinkin tenhimäiseen ääniasuun.

Polku on levy, joka kasvaa kuulijaansa kiinni. Mattlarin monisävyisen harras laulu tuntuu aluksi jossain määrin dramaattiselta verrattuna musiikin yleistunnelmaan. Siihen kiintyy kuitenkin varsin pian, eikä kappaleita parin levynpyöräytyksen jälkeen voisi kuvitella laulettavan millään muulla tavalla. Useamman kuuntelun jälkeen alkaa myös kiinnittää huomiota Mattlarin taidokkaaseen ja nyanssirikkaaseen äänenhallintaan, erityisesti suhteessa laulun sanoihin. Maalailevassa aloitusraidassa Yön yli sanat kietoutuvat hauraan utuiseen harsoon kun puolestaan kohtalonomaisella vääjäämättömyydellä etenevä Etkä sinä minua on napakammin esitetty.

Levyllä vallitsee kaihoisa yksinäisyyden tunne. Kuin olisi kävellyt muistojen metsään ja polku kasvaisi perässä umpeen. Kyseessä on ennen kaikkea tiettyyn tunnelmaan perustuva kokonaisuus, jonka mielellään kuuntelee keskeytyksettä. Polun kaksitoista raitaa eivät tästä huolimatta ole liian samankaltaisia. Skaala ulottuu yli seitsenminuuttisesta, progemaisesti pysähtelevästä Kuin taivaisiin -kurottelusta nostalgisen ranskalaishenkiseen balladiin Sanoiksi lauluun.

Tenhille ominainen tummasävyinen, mutta intiimi lähestyminen tilan ja tunnelman rakenteluun sopii saumattomasti Marja Mattlarin kaihoisiin säveliin ja runollisista luonnonmaisemista henkilökohtaisiin vuoropuheluihin soljuviin sanoituksiin. Ehkä liiankin saumattomasti. Vaikka Mattlarin laulu ja akustinen kitara ovat selkeästi keskiössä, on levyllä hetkiä jolloin musiikki lipuu korostetun tenhimäisille vesille. Etenkin Pinnan alla -kappaleen pyörähtäessä soimaan tapaa unohtaa kenen levyä tässä oikein kuuntelee. On tietysti suhtautumiskysymys, kokeeko tämän asian häiritsevänä vai ei. Arvaisin, että Tenhi-yhtyeen fanit ottavat lämmöllä levyn omakseen, mutta Mattlarin aikaisempaa tuotantoa kuunnelleet saattavat vierastaa levyn synkeähköä pohjavirettä.

Tämä on musiikkia yksin kuunteluun ja hiljentymiseen. Sen laulut koskettavat, sen tunnelma rauhoittaa ja vie mukanaan järven rannalle tai tiheään kuusimetsään. Minulle Polusta kasvoi kuukaudessa miltei yhtä läheinen levy kuin Tenhin Väre. Jos melankolisen folk-henkinen laulaja/lauluntekijä-musiikki kiinnostaa, kannattaa Marja Mattlariin ehdottomasti tutustua.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-03-28
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.