Siniaalto – Kuolema

Siniaalto levy-yhtiöineen ei tee maailmanvalloitustaan liian helpoksi: arvosteluun päätyvä paketti on valkoisilla pahvikuorilla varustettu poltettu levy, josta löytyvät vain pakolliset perustiedot. Anonymiteetti ja tee se itse -asenne ovat toki hienoja konemusiikkikulttuuriin liittyviä asioita, mutta pieni pala lisäinformaatiota ei olisi ollut pahitteeksi. Mutta mitä löytyy arvoituksellisen ulkoasun takaa? 1970-lukulaisesti pulputtavaa analogiambientia, arpeggioita ja yksinkertaisia melodioita progressiivisiin kappaleisiin upotettuna. Ilmeisiä vertauskohtia ovat alan pioneerit Tangerine Dream, Klaus Schulze ja Kraftwerk. Kaikuja löytyy myös krautrockin kolkkoudesta.

Helsinkiläistriolla on takanaan jo kaksi pitkäsoittoa, ja hioutuneen oloista musisointi onkin. Yhtä lukuunottamatta yli kymmenminuuttiset kappaleet vaativat keskittymistä ja syventymistä. Pelkistetyistä aineksista huolimatta tunnelma pysyy intensiivisenä – minimalismi toimii, jos ne pari elementtiä osaa tehdä oikein, ja tässä Siniaalto pääosin onnistuu. Kappaleiden kaaret rakentuvat erittäin maltillisesti, lähes huomaamatta. Silti jotakin uupuu, jotakin joka toisi syvyyttä. Siniaallon näkisikin mielellään keikalla, videoscreenein vahvistettuna audiovisuaalisena kokemuksena jossain rauhallisessa konserttisalissa.

Kuolema-albumi on eittämättä pienten piirien friikkailua, hieman absurdilla ja jännittyneellä tunnelmalla maustettua sinänsä tyylikästä vanhan koulun ambientia. Itse kaipaisin kuitenkin modernimpaa toteutusta ja raikkaampia ideoita, vaikka klassiset syntetisaattorit komeasti soivatkin. Nyt Siniaallosta jää vähän itsetarkoituksellisen vanhahtavan kuriositeetin maku.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-04-09
Arvostelija : Pauli Komonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.