Alamaailman Vasarat – Maahan

Tämän yhtyeen osakseen saama mediahuomio on osoittanut, kuinka kamalia seurauksia voi olla yrityksellä kahlita orkesterin musiikkia ummehtuneiden määritelmien sisälle. Bändin itsensä heittämät etnopunk- tai kebabkosherjazz-disclaimerit eivät nekään niin briljantteja ole, ettenkö kehtaisi mässäillä hienoisella ajatusleikillä. Maahan-albumi on kuin absintinhuuruinen maailmanympärysmatka, jonka etapit Lähi-Idässä ja Balkanilla ovat venähtäneet erityisen pitkiksi. Pitkän reissun jälkeen on menty suoraa päätä studioon, ja univelan kourissa kokemukset on kiteytetty yhteentoista napakkaan sävellykseen.

Vasarat ovat nuijineet eksentrisellä puhallinriehallaan jo kymmenen vuoden ajan, mutta vasta taannoinen Nurmio-yhteistyö kertoi suurelle yleisölle kuusikon olemassaolosta. Kolmea aiempaa albumia ei ole suuremmin moitittu, mutta vaikeaa on myös arvioida, kuinka paljon kriitikko uskookaan edellytyksiinsä arvioida näinkin omaehtoista musiikkia.

Uskallan silti väittää, että Maahan rokkaa. Vieläpä tunnelmallisesti. Kaihoisat klezmer-henkiset sävelet saavat oman vuoronsa, raivoisammat karnevaalit taas omansa. Helmi otsalla taipuisi rockinstrumenteille sovitettuna melkein thrashiksi. Kappaleen lopun tuplabasarit ovat vähintäänkin riemastuttava veto. Suoraviivaisen alun jälkeen Luiden valossa, naapurin talossa seikkailee mafiatunnelmissa, syöksyen päätä pahkaa viettelevästä pianosta tuimaan puhallinmöykkään. Huikeuden lieriö syventää raskassoutuista tunnelmaa, vuorotellen suvantovaiheiden ja julmempien puhallinriffien välillä.

Eläimet huutaa lähtee käyntiin hitaasti muistuttaen hartaudessaan melkein hymniä. Intron kaihoisuus on ehkä levyn ugrilaissävyisin pieni hetki, jonka ainakin itse olisin suonut jatkuvan paria minuuttia pitempäänkin. Katkorapu lähtee maanisella rummutuksella, ja itse biisi on säröselloistaan huolimatta kuin kansantajuinen versio John Zornin Masadasta.

Huikeista kohokodista huolimatta moitteen sijaakin löytyy. Kinaporin kalifaatin jälkeen on oma tottumisensa täysin instrumentaaleihin sävellyksiin, eikä maaliin selvitä ilman tyylirikettä monotonisuudesta. Instrumenttirepertuaarissa riittää, ja melko luovasti Vasarat sitä hyödyntääkin. Silti, niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, ajoittain sävellykset ovat jopa ennalta-arvattavia toistuvien sävelkulkujen takia.

Kaikesta huolimatta, ässä levy ja hieno meininki.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-03-31
Arvostelija : Jukka-Pekka Ronkainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.