Levyarvostelut

Susperia – Cut From Stone

Norjalainen Susperia lähti liikenteeseen alkujaan kuinkas muuten kuin mustemmalla metallilla, kuten norskimaassa kuuluikin. Nyt neljännellä albumilla meno on lujaa, muttei enää niinkään synkeää taikka ilkeää. Bändi onnistuu luomaan loistavan tunnelman biiseillään, jotka ovat paitsi melodisia, myös rankkoja. Lauluakin on sekä puhtaana että ärähtävänä. Levy alkaa rankalla slayermäisellä More-kappaleellam ja samaa linjaa jatketaan myös seuraavana tulevassa Lackluster Day -biisissä. Levyn keskivaiheilla ja etenkin biisissä Release Susperia kuulostaa melkoisesti Metallicalta, mutta se ei kuitenkaan haittaa tässä tapauksessa pätkääkään; oikeastaan nimenomaan juuri toisinpäin, koska Susperialla on täysin oma juttunsa.

Cut from Stone ei ole tyypillisin thrash-levy, se ei ole myöskään tyypillisin heavy-levy, eikä bändin tekemisiä voi suoralta kädeltä luokitella oikein mihinkään valmiiseen lokerikkoon, vaikka kyseisiä tyylejäkin levy sisältää. Bändi on kasvanut mainiosti alkuajoilta näihin päiviin, tyylistä toiseen. Susperia hallitsee hyvien kappaleiden säveltämisen nykyisin erittäin hienosti, eikä Cut from Stonella heikkoa hetkeä tunnu olevan ollenkaan. Levy tarjoaa kokonaista 11 biisiä vaihtelevaa metallia olematta silti mitenkään hedelmäsalaattimainen.

Verratessa edellä mainittuihin Slayeriin ja Metallicaan on pakko nostaa esiin se tosiasia, että kyseiset yhtyeet ratsastavat nykyään vanhalla maineellaan ja keskinkertaisella biisimateriaalilla, kun taas Susperia tekee hyvää materiaalia, ja mainekin taitaa olla hyvä, ainakin nousujohteinen. Ainakin Norjassa Susperian suosio on huipussaan, sillä bändi nousi levyn ilmestyessä maan kansalliselle listalle sijalle 18 sekä kaikki artistit sisältävällä listalla sijalle 39. Tämän levyn myötä suosion kasvua voi odottaa huoletta muuallakin.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-06-04
Arvostelija : Petri Klemetti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.