Charlotte Hatherley – The Deep Blue

Erinomaisesta Ash-yhtyeestä aikanaan loikannut Charlotte Hatherley paitsi teki musiikillisesti hyvää Ashille, ennen kaikkea toi seksikkyyden bändiin. Nyt neitokainen on siirtynyt toisella sooloalbumillaan powerpopin saloista seesteisempään ja huomattavasti monitahoisempaan musiikkiin, joka tosin pitää edelleen sisällään pop-elementtejä, mutta tällä kertaa liikkuminen tapahtuu 70-lukulaisessa maisemassa. Ei kuitenkaan missään hippeilyn mielessä, vaan selkeästi Bowien ajoissa. Samalla myös Cocteau Twins on omalla panostuksellaan vaikuttanut tämän levyn äänimaailmaan.

Materiaalia kuunnellessa ei oikein malta uskoa sitä, että neitokainen on aikaisemmin soitellut loisteliaita Oh Yeah– ja Goldfinger-rainoja. Tyylillinen rikkoutuminen edellisestä työnantajasta on vain niin hämmentävä, ettei tälle kontrastille pitäisi antaa valtaa, mutta väkisin se sen tekee. No, mitä The Deep Blue sitten kuulijalleen tarjoaa? Kilttiä musiikkia, jossa Charlotten laulu on jossain seksikkään ja aavistuksen taiteellisen ulosannin välimaastossa. Potkua ja sävyä siinä on, sitä ei käy kieltäminen.

Vaikka särökitarat eivät ole enää kovinkaan suuressa roolissa, niin voi niitä edelleenkin bongata Blondien suurtaan kumartavalla I Want You to Know -kappaleella. Tosin kappale itsessään muistuttaa pikemminkin Kelly Osbournen teiniangstilla täytettyä draamaprinsessarokkia. Onneksi tuo on kuitenkin vain väliaikaista, ja paluu sielukkaamman materiaalin pariin tapahtuu jatkossa huomattavasti useammin.

Levyltä erottuvat edukseen hieman rauhallisemmat kappaleet, joilla Charlotte pääsee toteuttamaan enemmän omaa ideamaailmaansa ja samalla eräänlaista konkreettisuutta siitä, kuinka myös seesteisempi materiaali voi olla ihan hyvää vaihtelua ainaisen puhtaan rokin kuuntelulle. Varsinkin singlenä julkaistava Behave tarjoaa mielenkiintoista otetta, sillä sen fiilis on kaiken hämyisyyden keskellä erittäin tarttuva. Samalla kappaleessa on jotain mahtipontista, hieman jopa samaan malliin kuin The Flaming Lipsillä.

Mielenkiintoinen kokonaisuus, jonka kuunteleminen heti Ash-levyn jälkeen aiheuttaa suunnattoman ihmetyksen siitä, mihin ihmeeseen tyttönen on itsensä lyönyt, mutta tästä toivuttuaan kuulija tuntee hyvää mieltä siitä, ettei kaikki ole aina ihan yhtä suoraviivaista.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-05-05
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.