BB Lindström – Lil´ Red Robin Hood

Björn B. Lindströmin toinen sooloalbumi Lil’ Red Robin Hood on julmettu pala purtavaksi yhdellä kertaa. 18 kappaletta, melkein tunnin verran epäkeskistä ja sisäänpäin kääntynyttä musiikkia suureksi osin kotistudiossa äänitettynä on voimia vaativa kuuntelukokemus. Pienemmissä annoksissa kappaleiden tehot kuitenkin hahmottuvat niin, että tietää Lindströmin ja ystäviensä tekevän oikein hyvää, omintakeista DIY-musiikkia.

Levy alkaa hienosti. Iloisella pulssikompilla kompuroiva Ol’ Fidel Castro tarttuu laakista päähän, ja onhan siinä jotakin viattoman ja vaarallisen sekoittavalla tavalla hauskaa, kun 12 oppilaan lapsikuoro Suomenlinnan ala-asteelta laulaa, miten sosialistihallitsijalla on ollut pitkä päivä.

Seuraavalla neljällä biisillä homma pysyy vielä loistavasti kasassa. You’re Gonna Bleed maalailee kauniisti etäisillä kitaroilla ja Lindströmin vahvalla, matalalla äänellä. G’off S’Limo palaa midi-komppiin, ja esittelee ensimmäisen kerran kunnolla Lindströmin sanavirtaa. Nimensä mukaisesti Lost Between Extremes on jo hieman eksynyt tässä joukossa: levyn vanhin biisi vuodelta 1993 on nopeammalla ja oikeilla rummuilla soitetulla kompilla varustettu suoraviivainen, hieman Dire Straits -kitarointia sisältävä kappale, joka soisi parhaiten pitkällä suoralla maantiellä ja radion lähettämänä.

Neljäs kappale on hämmentävästi nimetty Uterus Spy-Plane, joka soi Lauri Järvilehdon tekemillä syntikkataustoilla. Jos edellinen veto toi mieleen aavikon ja aikuisrokin, soi tämä tummasävyinen kappale paikoin kuin Depeche Mode reilut 15 vuotta sitten – vaikutelma, jota toki Måsse Kullmanin kitaramelu hälventää.

Sitten alkavat karsinnat, jos tästä pitäisi saada auttamattomasti otteessaan pitävä albumi. Lopuista levyn 13 kappaleesta pudottaisin pois 6–7; nekin kuulostavat hyviltä yksittäin, mutta osana kokonaisuutta ne usein vain toistavat jotain jo aiemmin kuultua. Helmiäkin levyllä vielä piisaa, kuten kuten uuden puvun päälleen saanut Alice Cooper -laina No More Mr. Nice Guy ja energisen räkäinen I Shout, Suit Yourself.

Levy on nauhoitettu pitkälti Lindströmin kotosalla, mutta myös Suomenlinnan Seawolf-studiolla. Vierailijoitakin on mukana pitkä liuta, edellä mainittujen lisäksi muun muassa Jukka Orma ja Sam Huber. Äänimaailmaltaan levy on pelkistetty, monin paikoin lo-fi, mutta se vain sopii kappaleiden monipolvisuuteen.

Yksi hyvä syy pitää levystä on myös erittäin hieno kansi. Clifford Jacksonin (1924-1985) maalaus kertoo pelottavan kauniilla tavalla, ettei elämä ole turvallinen paikka rentoutua, vaikka sitten eläisi pinkissä.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-05-07
Arvostelija : Teemu Lampinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.