Hypnomen, The – Dreaming Of The New Dawn
Aamukahvi Marimekon kupista ja pitkä tupakka kerrostalon parvekkeella helsinkiläisessä lähiössä. Auringonnousu, kerrostalojen varjot, ja uusi päivä käyntiin. The Hypnomen pureutuu jälleen instrumentaalirockillaan muutama vuosikymmen taaksepäin kurkottelevaan letkeyteen ja grooveen.
Onneksi nelikko Pekka Laine, Sami Nieminen, Jan Grön ja Juha Litmanen ovat heittäytyneet tällä kertaa pienelle sivupolkutripille. Pelkkä juureva rytmimusiikki alkoi kaikessa groovessaankin olla jo melko loppuunkaluttu vati, etenkin kun urkuri Niemisen ja rumpali Litmasen duoprojekti auroi osittain samoja uria. Nyt yhtye on onnistunut siirtymään astetta usvaisimmille vesille, ja vaikka sumussa onkin sokea liikkua, piristää Pink Floyd -henkinen meininki kummasti.
Vierailijoilla herkutellaan jälleen mukavasti. John McGregor vetää laulullaan upeasti läpi pirteän The Seekerin. Timo Lassy kurittaa saksofonia useammallakin raidalla, joista parhaiten tykittää rytmikäs Sadness Zarkus Poussan vokaaleilla höystettynä.
Vaikka palapeli on erinomaisesti kohdallaan, aivan kympillä levy ei tipu. Vika ei ole yhtyeessä vaan formaatissa. Levyn soidessa huomaa äkkiä olevan aivan muissa puuhissa – lopputulos on jonkinlainen rennon arkielämän soundtrack.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-03-24
Arvostelija : Kalle Heino
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]