Omnium Gatherum – Stuck Here On Snakes Way
Uuden solistin ja uuden levy-yhtiön kanssa maailmaa valloittamaan lähtenyt kotimainen Omnium Gatherum on päässyt kolmanteen albumiinsa asti. Yhteinen taival edellisen levy-yhtiön Nuclear Blastin kanssa päättyi v. 2006, ja samalla päättyi myös yhteistyö solistin, Antti Filpun, kanssa. Mikin varteen löytyi onneksi Jukka Pelkonen jatkamaan yhtyeen uraa, ja hommalle potkaistiin vielä lisävauhtia Candlelight Recordsin kanssa solmitun sopimuksen avulla.
Pääasiassa melodisen death metalin kanssa painiva yhtye jatkaa uudellakin julkaisullaan taitavaa ja sulavaa liikkumista eri tyylien välillä. Albumilta löytyy melodisen linjan lisäksi reilusti thrashin suuntaan kallistuvaa materiaalia ja ehkä ripauksen verran myös perinteisempään heavy metaliin sijoittuvaa lisämaustetta. Kevyempää ja valoisampaa melodista kuolonmetallia tasapainotetaan raaemmalla ja repivämmällä paahdolla. Lyhyen akustisen alun jälkeen rävähtää käyntiin ensimmäinen varsinainen raita Into Sea, ja kyseisen teoksen yksinkertainen mutta tarttuva avausriffi herättää heti mielenkiinnon. Tämän jälkeen matkan varrella eteen osuvat muun muassa hetkittäin lähes industrialin puolelle siirtyvä Dysnomia, death metalin synkemmälle osastolle putoava Undertaker ja äreämpää linjaa edustava, kiukkuiseen thrashiin tukeutuva Bastard-0. Ainoaksi harmaita hiuksia aiheuttavaksi raidaksi päätyi rauhallisempi Just Signs, joka olisi tältäkin kehnomman raidan leimalta välttynyt, jos liian heikoilta ja ponnettomilta kuulostavat puhtaat vokaalit olisi jätetty suosiolla kokonaan pois.
Albumille koottu materiaali on taidolla kasaan kyhättyä. Soundit ovat kohdallaan, musiikki kulkee vaivatta eteenpäin monipuolisten ja osaavan sävellyksen kautta ja vokalistin käheä ärinä antaa kaikelle viimeisen silauksen. Kauniiden melodioiden lisäksi mukaan on mahtunut proge-otteista materiaalia. Ainekset ovat siis varsin monipuoliset, ja tämä näkyy valitettavasti hieman negatiivisena ominaisuutena kokonaisuutta tarkasteltaessa. Uusin julkaisu tuntuu nimittäin viidennenkin kuuntelukerran jälkeen liian epäselvältä ja palapelimäiseltä kokonaisuudelta, josta on vaikea antaa yhtä, kaiken kattavaa kuvausta. Jokaisesta raidasta löytyy jotakin kehuttavaa, mutta ne eivät onnistu muodostamaan yhdessä vahvaa ja saumatonta kokonaisuutta. Huonoksi ei uutukaista voi kuitenkaan haukkua, ja albumin anti onkin osoitus yhtyeen kypsymisestä ja kehittymisestä.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-04-04
Arvostelija : Sini Hytönen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]