Various – Metal on Metal II

Pari vuotta sitten julkaistu Metal on Metal -kokoelma oli tasokas katsaus myyntilistojen ulkopuolella operoivien kotimaisten thrashbändien kiistatta laadukkaaseen materiaaliin. Hiljattain päivänvalon nähnyt kakkososa jatkaa samalla underground-periaatteella, mutta musiikillisesti on tällä kertaa keskitytty perinneheviin ja vanhakantaiseen tuomiometalliin.

Genren vaihtaminen ei kuitenkaan muuta miksikään sitä tosiasiaa, että Suomen kellareissa vaikuttaa toinen toistaan vakuuttavampia raskaan musiikin orkestereita. Yleisesti on helppo sanoa, että kokoelman melodisimmat bändit ovat kuunnelleet Iron Maideninsa ja tuomio-orkesterit Black Sabbathinsa, eikä genrejen muidenkaan tukipilarien vaikutteita suuremmin peitellä. CD-levyn maksimipituutta lähentelevän kokoelman kuuntelu yhdeltä istumalta on haastava urakka etenkin raskaimpien doomesitysten johdosta, mutta materiaali on kauttaaltaan siinä määrin pätevää, että minkä tahansa kappaleen voi huoletta valita tarkempaan kuunteluun.

Perushevin raskaampaa puolta edustavan Solitairen Shades after Dark käynnistää levyn raivoisalla paukkeella, ja hitaampi Exterminator tuo mieleen Running Wildin sekä Acceptin kaltaisia nimiä. Orkesterilla on hallussa perinteisen metallin työstö tarttuvia ja mielekkäitä sooloiluja myöten. Vokalisti kiekuu kuin hengenhädässään, mikä korostaa etenkin avausraidan intensiivistä tunnelmaa.

Niin riffien kuin miellyttävän puuroisten soundienkin vuoksi vanhan Barathrumin mieleen tuova Forever Winter herättää Kill, Maim, Fornicate -raidalla erikoisia ajatuksia. Kappale sinänsä etenee rauhallisesti, mutta kertosäkeen tunnelma on poikkeuksellisen pahaenteinen ja painostava. Yllättäen hieman Eternal Tears of Sorrow’n Altti Veteläiseltä kuulostava vokalisti vie pisteet karhealla suorituksellaan, ja kappaleen melodinen väliosa keventää hienosti tunnelmaa. Vihollisten lahtaaminen ja naaraiden vikittely ennen Herran siunausta onnistuvat varmasti tällä soundtrackilla.

Alavudella jo pari vuosikymmentä synkistellyt Spiritus Mortis osallistuu kokoelmalle kahdella vanhan koulukunnan doomvedolla, joihin pätee sama kuin Forever Winterin esitykseen: kappaleet vangitsevat painostavalla tunnelmallaan suoran uhittelun sijaan. Rise from Hellin kertosäkeen tuimasta murahtelusta komeaan puhtaaseen lauluun vaihteleva vokaalisuoritus palvelee kappaleita hienosti, ja etenkin maanisen Leave Me -raidan lopun dramaattinen hoilotus iskee suoraan takaraivoon. Taidokkaan surumielistä ja pirullisen komeaa musiikkia.

Bloody Hellillä on käytössään yksi kokoelman kuulasäänisimmistä vokalisteista, joka raivoaa Midnight Maniin kiitettävästi energiaa. Väliosassa jyrsitään kitaroilla komeita kuvioita, ja soolokin irtoaa esimerkillisesti, mutta Maidenin heikompia hetkiä mieleen tuova kertosäe valitettavasti jarruttaa menoa siinä määrin, että kappale ei kuulu kokoelman parhaimmistoon.

Myös Witchtiger kuuluu orkestereihin, jolla kitarointi on hanskassa. Blade of Justicen tanakat riffit purevat yksinkertaisuudessaan, ja perinnetietoinen ilmaisu miellyttää muutoinkin. Soundit ovat parantuneet taannoisesta treenikämppäversiosta huomattavasti, mutta ujon tuntuiseen lauluun kaivattaisiin edelleen lisää voimaa.

Sammohan on tavallaan kokoelman kevyin orkesteri, sillä sen vauhdikkaissa ralleissa vannotaan lennokkaiden kitararaitojen ja ilmavan bassottelun merkeissä suorimmin 80-luvun alun perinteisen brittihevin nimeen. Raivotautiselta Kai Hansenilta kuulostava vokalisti saa asiansa perille energisesti, ja Mercenary Tigerin metallinen soolo edustaa koko levyn parhaita paloja. Metal Altar tuntuu lähettävän terveisiä Saxonille.

Monitoimimies Ari Honkosen Minotauri jatkaa levyn tuomiometallikastia sangen melodisella Satan in Manilla, jossa on luonnollisesti kuultavissa runsaasti esimerkiksi Black Sabbathia. Kappaleen loppupään arvoituksellisesti helisevät kitarat tuovat jostakin syystä mieleen The Black Leaguen ja Twin Peaksin. Morningstarin pirteästi rokkaavassa perushevissä on vokalistin karheasta suorituksesta huolimatta suorastaan iloinen tunnelma, jota Fighters of Metalin kertosäkeen hilpeä kosketinsoundi asianmukaisesti korostaa. Heathen Hoofin aavistuksen raskaammassa jyräyksessä tarjoillaan jopa hittimelodioita, sillä Modern Inquisitionin kertosäkeen komea koukku jää helposti soimaan päähän päiväkausiksi. Kaikkien kolmen yhtyeen laulusuorituksista vastaava Honkonen esiintyy edukseen myös Heathen Hoofin nimikappaleen liveversiolla, joka paljastaa yhtyeestä räkäisemmän puolen.

Kokoelma loppuu reippaaseen tuomiopäivän soitantaan. Fall of the Idols junnaa Empire-veisullaan maanisesti, mutta kappale jää väistämättä levyn päättävän Garden of Wormin varjoon. Lähes kymmenminuuttinen Keskikesän hautasaatto on helposti lähestyttävää ja jouhevaa alkuaikojen doomia, joka parin kuuntelun jälkeen vakuuttaa kuulijan siitä, että keskellä kuuminta kesälomaa suoritettava siunaustilaisuus voi todellakin olla tuomiollisempi kokemus kuin perinteinen mustan sydäntalven toimitus.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-03-15
Arvostelija : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.