Middian – Age Eternal

Rrraskasta ja painostavaa musiikkia ei ole vielä ainakaan tähän maailmanaikaan tehty liikaa ihmisten ihmeteltäväksi. Siispä Middianin debyyttitäyspitkä joutaa vallan hyvin soittimen palloteltavaksi. Age Eternalin aloitusriffi tuo hämäävästi mieleen israelilaisen blackylpeyden Melechesin Spynx-albumin aloituksen, sen jälkeen pudotaankin maan tasalle ja vallan eri genren pauloihin. Stoner/doomin päämäärättömin askelin raahustava Middian edustaa musiikkityylinsä samoiluun taipuvaista koulukuntaa, ja ikiaikaista mystisyyttä henkivän kansitaiteen virittämänä hyppäänkin mukaan ensikuulemalta varsin tutunoloisen turvalliseen seurueeseen.

Painostavassa tuotantoasussa ei ole särössä säästelty, kattavasta kaiku- ja modulaatioefektivalikoimasta puhumattakaan. Botneosasto tunkeutuu huokosiin juuri niin löysänletkeänä kuin odotukset antavat ymmärtää, mutta sen sijaan, että keho ryöstäytyisi irvokkaan pyöriviin liikkeeseen, painaa levyn äänimaisema ihmisparan fyysisen olomuodon painokkaasti pöydän alle ja erottaa sielun ikiaikaisen pahuuden vaivattomuudella ja nostaa lähimmän kannonnokkaan maailmanpaloa seuraamaan. Hitaasti on tuho kuitenkin etenevä, sillä totuttuun tapaan temporuuvi pölyttyy sievästi nurkassa. Rumpalin ahkeran peltityöskentelyn siivittämä riffijyräys keskittyy vain olennaiseen, eli sieppaamaan kuuntelijan viimeisetkin aktiivisuuden ja itsehillinnän hiukkaset ja toimittamaan ne pimeälle osastolle seuraavan tunnin ajaksi.

Age Eternal säilyttää mystiikkansa tehokkaasti erityisesti sanoitusosaston puolella, sillä särötetyt huutolaulut peittyvät varsin tehokkasti muun möyrinnän sekaan, ja sinne tänne avuksi heitetyt puhtaammat jorinat ovat nekin tuhoon tuomittuja jo suun auetessa lennokkaaseen leukailuun. Aika-avaruusakselin surrealistiset kohtaamiset ovat kuitenkin vahvasti läsnä ja varmasti niin kovissa keitoissa, ettei huomisesta tai eilistä ole tietoa, saati tietoisuuden senhetkisestä olomuodosta taikka kestävyydestä. Sielu seuraa ruumista, ruumis säveliä, sävelet käskyjä, jotka ovat tulleet sielun ulos vetäminä. Lisää sitä säröä, saakeli soikoon, en ole aivan vielä pinnan alla!

Hypnoottisuus on päivän sana, eikä sitä ole vielä tässä maailmanajassa ollenkaan liikaa. Middian toteuttaa itseään kuitenkin sen verran tehokkaasti, että olen kypsä jo muutaman kuuntelun jälkeen. Biisejä on aivan turha erotella toisistaan, se kun osoittautuisi lopussa täysin turhaksi työksi. Age Eternal on parasta nautittuna mahdollisimman isoina annoksina mutta tähän tarvitsee kuitenkin sen tietyn mielentilan, ennen kuin salat aukevat, onpahan sen verran epämukavaa musiikkia.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-03-25
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.