Joint Depression – Savage Infinity

Joint Depression on omien sanojensa mukaan lyömässä takuuvarmasti turpaan kyynelten valuessa pitkin molempia poskia. Uhkauksessaan tämä 90-luvulta asti toiminut yhtye kyllä onnistuu, sillä musiikin ahdistavuus on niin musertavaa, että ei tätä kuunnellessa voi kuin ottaa iskuja vastaan. Kaikkein pahimpana tässä on vielä se, että kyseinen verilöyly kestää 70 minuuttia. Kestoa on mutta kestääkö se?

Totuus on se, että jo avauskappale Savage Infinity kärsii niin suurista vaikeuksista käynnistää konetta, että kuuntelun jatkaminen alkaa tuntua jo kättelyssä melkoiselta ponnistelulta. Kuitenkin uhrautuminen kannattaa, ainakin jossain mielessä, sillä seuraavien kappaleiden sävellysmaailma tarjoaa mielenkiintoisia kuvioita. Näillä sävellyksien nyansseilla on se hyvä puoli, että masentavuus saa rinnalleen muutakin ajateltavaa. Tosin kyllähän Antti Karhun laulu on niin kärsineen kuuloista ja lohdutonta, että yhtyeen nimitunnelmaa ei ole helppo unohtaa lätyn pyöriessä soittimessa, eikä edes hetkeen sen jälkeen.

Mitä sitten tarkoittaa se, että masentava musiikki ajaa sielun sellaiselle osastolle, että antennien kanssa huhuilu ei ole kovinkaan kaukana? Hitaasti ja raskaasti on soitettu maailman sivu, mutta tämä nelikko saa tälle tyylisuunnalla melko omanlaisen merkityksensä, sillä fyysinen pahoinvointi ei levyä kuunnellessa ole kovinkaan kaukana, ja tämä lienee yksi tekijöiden päätavoitteista. Musiikillisesti tavoitteet lienee jossain mielessä saavutettu, sillä uupunut kuulija ei varmaankaan ole kovin kaksinen näky, ja haluaako kuulija kokea saman toistamiseen? Minä en halua, mutta niille, jotka itsensä ruoskimisesta enemmän pitävät, tämä on erinomainen vaihtoehto.

Levyn suurin voitto on juuri tuo onnistunut tunnelman välittäminen sekä samaisen tunnelmareaktion aikaansaaminen myös kuulijassa. Tässä on harvoin kotimaassa onnistuttu, mutta Joint Depression tekee sen varsin onnistuneesti, vaikka materiaali on sävellysteknisesti, tuota pahaa oloa lukuun ottamatta, melko köykäistä. Varsinkin kun levyllä on mittaa reilu tunti, alkaa mielenkiinto kadota, tai ainakin kovin pahasti herpaantumaan viimeistään puolikkaan tunnin kohdalla. Jokaiselle jotakin, minulle kakkonen ja muille nelonen hyvin onnistuneesta teoksesta mutta tylyllä keskiarvolla joudun kuitenkin lopullisen tuomioni tekemään.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-05-24
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.