Levyarvostelut

Nikki Puppet – Militant Mother

Saksalainen heavy metalin ja hard rockin välissä liikkuva Nikki Puppet on yltänyt uransa toiseen albumiin. Hiuslakan tuoksuiseen 80-lukuun musiikissaan kallistuva bändi uskoo tiukkojen riffien, tarttuvien melodioiden ja karismaattisen naisvokalisti Nicky Gronewoldin voimaan, eikä yhtäkään näistä tavoitteista voi täysin tyrmätä. Taidonnäytteiden seasta löytyy niin heavy metalia kuin ripauksen punk-asennettakin sisältäviä raitoja.

Albumin materiaali sisältää useita koukkuja ja toimivia kertosäkeitä, joilla bändi kerää pisteitä. Nikki Puppetin musiikki sisältää kaikki mahdolliset heavy metalin kliseet, ja valitettavasti juuri negatiivisessa mielessä. Riffit yltävät riemukkaan hevikurituksen tasolle, mutta ne noudattavat niin perinteistä ja varmaa heavy-kaavaa, ettei levyä kuunnellessa ole aina varma siitä, johtuuko hilpeä olo hyvästä musiikista vai huvittuneisuudesta. Asiaa eivät ainakaan paranna yllättävän huonoiksi ja amatöörimäisen kuuloiseksi jääneet soundit. Vokalisti Nicky Gronewoldin ääni jakaa todennäköisesti mielipiteitä. Samaan aikaan epävarmalta ja liian usein vireestä tippumisen lähellä olevalta sekä toisaalta vahvalta kuulostava ääni ei vakuuta vokalistin taidoista.

Nikki Puppetilla on selvästi mahdollisuudet kiskaista ilmoille todellista heavy-hittitavaraa, tosin ei tällä albumilla. Bändi kaipaisikin kipeästi keinoa, jolla karistaa itsestään pois harmittavan ja haitallisen sekundatavaran leima.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2007-04-17
Arvostelija : Sini Hytönen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.