Levyarvostelut

Rose Tattoo – Blood Brothers

“Rose Tattoo’s a man’s band. It’s built with men, it’s built for men, it’s built because of men. It’s a man’s band.” Näin loihe lausuman yhtyeen vokalisti Angry Anderson OUI magazinen haastattelussa vuonna 1983. Taidakko sitä enää paremmin sanoa. Näistä asetelmista siis lähdetään liikkeelle.

Blood Brothers on levy, jota on alan piireissä odotettu vesi kielellä. Ei niin, etteikö ajaton, aggressiivinen rock purisi myös uusiinkin tulokkaisiin; putoaahan yhtälailla ajaton AC/DC:kin aina vain uusiin kuulijoihin. Sikälikin vertailu on osuva, että Rose Tattoo ammentaa samoilta vaikuttajilta, muokaten näiden tuotantoon nojaten omat, tunnistettavat linjansa.

Aggressiivisuus on hieno asia, kun sitä käytetään polttoaineena. Rose Tattoo on edelleen jalostanut tätä piirrettään dieselin katkuisella uutukaisellaan. Se ei pyytele anteeksi, se viihdyttää, sitä on pakko soittaa niin lujaa, että rintalastassa tuntuu. Boogierockia punkista vaikutteita ottaen, kuulostaen vain ja ainoastaan Rose Tattoolta. Ja Rose Tattoo kuulostaa hyvältä. Niin hyvältä, että tämä levy tullee olemaan musiikkivuoden 2007 tilinpäätöstä laadittaessa vahvasti kärkikahinoissa. Blood Brothers potkii, lyö ja uskaltaa. Blood Brothers on rock.

Mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että on tämä pahnue parempaankin pystynyt. Kun back-katalogista löytyvät nimeämättömän debyytin lisäksi sellaiset mestariteokset kuin Assault and Battery ja Scarred for Life, joutuvat uudet julkaisut aina suurennuslasin alle. Jopa epäreilun kovan.

Jos haluat ROCKIA, etkä vain “rockia”, osta tämä levy. Jos haluat karua menoa, etkä sisäsiistiä puudelien nuotiolaulantaa, osta tämä levy. Sen jälkeen suuntaa yhtyeen back-katalogin kimppuun. Tee itsellesi palvelus, tutustu rockin kivijalkaan. Et varmasti kadu.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-03-15
Arvostelija : Juhani Orismaa

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.