Levyarvostelut

Kiwa – On The Frequency

Kiwa on nykyään jo veteraaniluokan kotimainen trance-jyrä, jonka tavaramerkiksi ovat muodostuneet teknisesti hiotut progressiiviset kappaleet, joiden perustana on tuhti bassolinja. Kuopatun Surreal Audion jälkeen Kiwa on siirtynyt Exogenicin leipiin ja esittelee kolmannella albumillaan yhä enemmän klubisoundeja ja uuden koulun breakbeatia lainailevan tyylinsä – nykyiseen psytranceen albumi nivoutuu vain ajoittaisten avaruussoundien ja lievästi nyrjähtäneiden tunnelmien myötä. Ilmeisenä vaikutteena soi myös Ruotsin humoristinen ja vastustamattoman funky progekaksikko Ticon.

Levyn kappaleiden rakentuessa yhdenmukaisista mutta silti tarpeeksi vaihtelevista elementeistä on mielekkäintä arvioida itse kokonaisuutta. Selkärankana albumilla soi tuhti trancebiitti, useimmiten suorana mutta välillä myös rikottuna. Erilaiset elementit vaeltelevat äänikuvassa vuoroin kasvaen ja kadoten. Pienet persoonalliset ratkaisut, kuten avausraidan diskohenkinen melodia, tekevät kappaleista tarpeeksi omaleimaisia eivätkä ne katoa usein niin kertakäyttöisen klubimusiikin pohjattomaan suohon. Itselleni ehdottomaksi kohokohdaksi muodostui vahvalla perkussiokoukulla ja ajavalla rytmillä rullaava kolmosraita, levyn nimikkobiisi On the Frequency.

Kiwan uutukainen on kokemuksena ennen kaikkea tyylikäs ja raikas. Varsin staattisiksi rakennetut biisit eivät jätä vahvoja muistijälkiä, mutta se ei ole progressiivisessa trancessa tarkoituskaan. Olennaista on huoliteltu ja pureva groove yhdistettynä monipuoliseen äänimaisemaan, ja tässä Kiwa onnistuu erinomaisesti.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-03-12
Arvostelija : Pauli Komonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.