Almah – Almah
Nimekkäiden bändien jäsenistä koostuvat ns. “all stars” -kokoonpanot osoittautuvat valitettavan usein pahoiksi flopeiksi. Mitään maata mullistavaa ei tarjoile myöskään Angran vokalistin Edu Falaschin Almah-projekti, vaikka rimanalituksestakaan ei sentään voida puhua. Edu on säveltänyt ja sanoittanut levyllisen melodista metallia, josta paistaa hetkittäin läpi asiallisia voimametallin piirteitä. Kun vielä soittohommiin on kutsuttu Emppu Vuorinen ja Lauri Porra Suomenniemeltä sekä Casey Grillo Kamelotista, lähtökohdat vaikuttavat kaikin puolin asiallisilta. Valitettavasti levy ei kuitenkaan jaksa viihdyttää kuin puoliväliinsä.
Melko rankkana rullaava avausralli King nostaa odotukset korkealle, sillä kyseessä on äärimmäisen tarttuva veto, jossa Falaschi malttaa pitää äänensä siedettävissä korkeuksissa. Nopea kakkosbiisi Take Back Your Spell toimii vielä avaustakin paremmin oikeudenmukaisuuden voittoa julistavine power metal -sanoituksineen. Forgotten Landin myötä siirrytään “nössöballadiosastolle”, johon Falaschin pehmeä tulkinta kieltämättä sopii hyvin. Tässä vaiheessa kiekon vetovoima alkaa haihtua, vaikka keskivaiheilla kuultava tiukahko kuorohoilutus Children of Lies vielä miellyttääkin korvaa. Tämän jälkeen tulevat kuusi raitaa ovat sitten lähes kokonaan seesteistä ja kevyttä leijailumusiikkia, josta ei löydy oikein mitään tarttumapintaa ja jonka myötä silmäluomet alkavat väkisin lurpsahdella.
Angra-faneille Almah on epäilemättä pettymys, sillä näitä bändejä yhdistää lähinnä Falaschin kuulas ja kantava lauluääni. Myöskään mukaan haalitut huippumuusikot eivät anna levylle sen kummempaa syvyyttä, sillä yksikään raita ei vaadi erikoisen suurta soittotaitoa. Kiekon alkupään muutamat biisit ovat kuitenkin sen verran mukaansatempaavia, että Almah kipuaa kultaisen keskitien kulkijaksi – kolme pistettä siis.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2007-03-25
Arvostelija : Olli Koikkalainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.