Levyarvostelut

AFI – Sing The Sorrow

AFIlla on uraa takanaan jo hieman reilut kymmenen vuotta. AFIn olemassaolosta olen kyllä ollut tietoinen, mutta olen kuullut sitä vain ohimennen. Pitkään Nitrolle levyttäneen AFIn uuden levyn julkaisee Dreamworks. Tuotannosta vastaavat Jerry Finn (Rancid, Green Day, Jawbreaker) ja Butch Vig ( Nirvana, Smashing Pumpkins).

Se mitä levyltä sain kuulla, ei ollut ihan sitä, mitä odotin. AFI musiikki on tummasävytteistä, mutta silti hyvin lämmintä. Melodisen punkin ja rockin päälle maalataan lyriikoilla värimaailmaa, joka koostuu lähes pelkästään mustasta ja harmaan eri vivahteista. Levyn kappaleet vaihtelevat hitaasta tunnelmoinnista nopean rokkaavaan punkiin. Kaikkia kappaleita hallitsee Davey Havokin ääni, joka on ajoittain matala, välillä korkea, ja jonka huudossakin on sopivasti voimaa. Kappaleet ovat taidokkaasti sovitettuja ja kertosäkeet lähes yhtä tarttuvia kuin Misfitsillä aikoinaan. Tämän parempia taustalauluja ei kuule monellakaan levyllä. Myös kitarat luovat hienoja melodioita.

Minuun uppoavat parhaiten levyn nopeammat kappaleet, kuten Death of Seasons. Lopussa hitaammat biisit saattavat hieman puuduttaa, mutta huonoiksi en niitä silti pysty sanomaan. AFI yhdistelee tyylejä niin hyvin, että se kerännee faneja genrerajoista välittämättä. Mainita täytyy myös kauniin musta levy, jonka mustan kohokuvioinnin erottaa sopivassa valossa.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-04-04
Arvostelija : Samuli Peurala

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.