Meshuggah – Chaosphere
En tiedä mikä ruotsalaista vaivaisi, mutta jos Meshuggahin musiikki kuvaisi perusruotsalaista ihmistyyppiä, olisi se skitsofreeninen ja vaarallinen hullu, vaaraksi itselleen ja muille. Kaikeksi onneksi se ei puhuisi ruotsia, vaan huutaisi ja saarnaisia kummallisia visioita tulevaisuuden maailmasta, jossa vahvimmat selviävät vain todetakseen, että ihmisten oma tahto peittyy koneiden ja teknologian alle. Onneksi Meshuggah on bändi eikä elävä olento ja mikä kaikista onnekkainta, se ei ole vaaraksi kenellekään. Ei edes itselleen. Meshuggah ei kompastele eikä kakistele.
Chaosphere on eräänlaista epäsuoraa jatkoa aiemmalle pitkäsoitolle, Destroy, erase, improvelle. Soitto on entistä rimpuilevampaa ja kaoottisempaa, mutta samalla oivaltavampaa. Edellistä levyä vaivannut biisien tasaisuus on ainakin osittain korjattu Kaaospallolla. Parissa kappaleessa mennään jo ihan mateluvauhtia, mikä entisestään lisää biisien raskautta ja moni-ilmeisyyttä. Itseasiassa hitaita fiilistelykohtia olisi kappaleissa saanut olla enemmänkin, mutta toimii se tällaisenaankin.
Koska mistään hittikamasta ei kuitenkaan ole kysymys, ei levyltä paljon radiosuosikkeja paikallista. Toki pari riffiä ovat niin mieleentarttuvia, että niitä voitaisiin teoriassa pitää levyn kuningasralleina. Jos New millenium cyanide christ ja Neurotica ovat niminä tuttuja, niin kaipa näitä kyseisiä kappaleita voitaisiin levyn eräänlaisina hitteinä pitää. Levy on kuitenkin oma kokonaisuutensa eikä ainakaan allekirjoittanut pysty kuulemaan kiekolta yksittäisiä biisejä toisia parempina.
Soundien ja soiton puolesta mikään ei ole muuttunut. Polyrytmit ovat edelleen paikallaan ja yleinen soundi on miksaukseltaan vieläkin sameahko. Haake rumpaloi vanhaan malliin eläimellisen tarkasti ja kaoottisesti ja Thordendahlin kitara kuulostavaa edelleen siltä kuin se olisi kytketty isoon ja pahaan tietokoneeseen, jonka logiikkapiirit ovat enemmän tai vähemmän sekaisin. Jens Kidmanin vokaalisuoritus on jälleen kerran ilmiömäinen omassa tyylilajissaan, mutta ainakin itse toivoisin välillä jotain hiukan muuta. Huutosaarnaus ei pidemmän päälle tuota mitään ahaa-elämyksiä eikä siitä paljastu mitään hienonhienoja nyansseja. Kidmanin älämölö kuitenkin sopii Meshuggahin muutenkin nykivään ja tappavaan matikkametalliin.
Chaosphere, Meshuggahin kolmas virallinen pitkäsoitto, ilmestyi jo vuonna 1998, mutta vielä tänäkin vuonna levy on varsin suvereeni esitys sinne tänne riuhtoilevaa suoritusheviä. Levyltä onneksi paistaa läpi tekemisen ja soittamisen ilo, eikä hetkeäkään tunnu siltä, että jokin riffi olisi yritetty väkisin tehdä vaikeaksi. Meshuggah vaatii tietynlaista mielentilaa avautuakseen, mutta kun se viimein kolahtaa, se kolahtaa melko täysillä.
Arvostelu julkaistu : 2003-03-26
Arvostelija : Henrik Himberg
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.